Ero vauvavuoden aikana

Monesti kuulee sanottavan, että vauvan syntymän jälkeinen vuosi on todellinen koetus parisuhteelle ja monet pariskunnat eroavat vauvavuoden aikana. Se on tietysti aivan ymmärrettävää, koska eihän siitä voi kiistellä: Vauvavuosi todella koettelee sitä parisuhdetta. Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla kun ei ole vielä todellista kokemusta siitä minkälaista se lapsen kanssa eläminen on. Vauva mullistaa ihan sen oman henkilökohtaisenkin elämän ja varsinkin jos parisuhde on tuore ja molemmat vanhemmat ensikertalaisia voi se muuttaa todella vahvasti sitä elämää mihin on tottunut. Olen monessa tekstissäni ennenkin sanonut, mutta mainitaan se nyt tässä vieläkin, että jokaisen lasta suunnittelevan tulisi kuitenkin miettiä näitä asioita todella vahvasti etukäteen. Todellisuus ei kuitenkaan ole samankaltaista kuin kuvitelmissa ja siksi ihan ymmärränkin, että vauvavuosi voi käydä pariskunnille raskaaksi. Olenhan sen itsekin kokenut ja elän sitä tälläkin hetkellä. Ei se jumalauta aina mitään ruusuilla tanssimista ole! 

 

Vauvan syntymän myötä oma henkilökohtainen aika jää paljon vähemmälle kuin ennen ja kumppanin sekä vauvan kanssa tulee vietettyä todella paljon aikaa. Se voi olla aivan ihanaa ja vauvan yhdessä ihmettely todella ruusunpunaisien lasien läpi maailman katselua, mutta se ei todellakaan aina ole sitä eikä kaikkien lapsien kohdalla oikeastaan koskaan. Kun silmä kourassa hyssytät toista tuntia suoraa huutoa naama punaisena itkevää vauvaa ja mietit koska olet viimeksi nukkunut, saattaa sen kumppanin naama siinä vieressä alkaa vituttamaan aivan suunnattomasti vaikka mitään järkevää syytä sille ei olisi.

Ennen lähinnä huvitusta aiheuttaneet tavat muuttuvatkin univajeen ja uupumuksen myötä maailman ärsyttävimmiksi asioiksi. Ennen saatoit naureskella kun kumppanisi unohti laittaa astiat tiskikoneeseen, mutta nyt mielessäsi käy tyynyllä sänkyyn tukahduttaminen tai kamojen pakkaus ja lähtö kun löydät puurolautasen olohuoneen sohvan käsinojalta. Ennen lasta saatoit olla sitä mieltä, että on hienoa kun toisella on ystäviä jotka pitävät häneen yhteyttä, mutta nyt sinun veresi alkaa kiehumaan kun näet puhelimen toisella kädessä. Ennen saatoit alkaa nauramaan sille kun kumppani päästää sohvalla leffaa katsoessa kunnon pierun, mutta nyt pierun herättäessä juuri nukahtaneen pikku ihmisen alat itkemään paskan hajussa ja toteat olevasi aivan loppu. 

 

Ulkopuolelta parisuhdetta ja vauvavuotta seuratessa saattaa näyttää siltä, että tuollainen elämä on aivan ihanaa eikä voi mitenkään ymmärtää, että minkä takia tuo ihminen valittaa väsymyksestä ja siitä että heillä ei ole kumppaninsa kanssa mitään yhteistä paitsi vauva. Ovathan he lapsen vanhempia ja saavat viettää suurimman osan ajasta toistensa kanssa ja asuvatkin yhdessä, mutta todellisuus ei aina välitykään ulkopuolisille. Jos kotona oleminen on pelkästään lapsen hoitoa ja pelkästään lapsen asioista keskustelua saatetaan unohtaa että sitä ollaan muutakin kuin vanhempia. Unohdetaan että sitä ollaan myös yksilöitä ja kumppaneita. Ajatukset pyörivät pelkästään siinä pienessä ihmisessä joka ollaan pissavehkeiden heiluttelulla maailmaan saatettu ja myöskin omassa alati hiipuvassa jaksamisessa. Parisuhteen hoitoon ja omaan aikaan ei tunnu olevan aikaa ja sen toisen aikuisenkin olemassaolo alkaa vituttamaan päivä päivältä enemmän, koska siinä omassa uupumuksessa ei yksinkertaisesti nähdä sitä kuinka paljon siitä toisesta aikuista siinä arkielämässä on ihan oikeasti hyötyä.

Kun vauvan myötä yöunet jäävät vähiin, kotityöt kasaantuvat, asunto tuntuu kaaokselta, haiset itse vauvan paskalta ja oksennukselta saattaa tuntua siltä, että teet aivan kaiken yksin tai että et saa yhtään huomiota siltä toiselta aikuiselta. Olet yksin parisuhteessa ja/tai yksin vauvan kanssa. Kaikki on paskaa ja tuntuu että et yksinkertaisesti enää jaksa parisuhdetta, perhe-elämää ja mitään muutakaan kakkaa mitä se mukanaan tuo. Se toinenkin vain räplää puhelintaan tai istuu paskalla piilossa vastuuta. Pääsen hyvin niiden ihmisten mindsettiin, jotka toteavat että eivät yksinkertaisesti enään jaksa moista ja haluavat lähteä erilleen kasvattamaan lastaan. Kuulostaahan ajatus siitä, että lapsi on osan ajasta vain toisen kanssa ja osan ajasta vain toisen kanssa melko houkuttelevalta tuossa tilanteessa varsinkin silloin kun tuntuu että siitä toisesta aikuisesta ei oikeastaan edes ole mitään hyötyä lapsen kasvatuksessa.

 

Itse kuitenkin ihan tosissani olen sitä mieltä, että vauvavuoden aikana eroaminen pitäisi olla kiellettyä tai ainakin vaatisi muutaman kuukauden harkinta-ajan. Tuntuu siltä, että mahtavia perheitä ja hienoja parisuhteita hajoaa aivan turhaan. Eivät ne tunteet ihan oikeasti hirveästi muutu toista kohtaan sen vauvavuoden myötä. Se vain tuntuu siinä univajeessa ja paskanhajussa hetkellisesti siltä. Se rakkaus toista kohtaan on hautautuneena vaippavuoreen ja unettomiin öihin, mutta se on kuitenkin siellä. Vauvan kanssa puurtamisen pitäisi olla kuitenkin enemmänkin yhteinen taistelu, kuin se taistelu joka repii vanhemmat erilleen. Ymmärrän täysin ne tunteet mitä väsymys ja uupumus aiheuttaa, mutta aina pitäisi muistaa että olette muutakin kuin vanhempia. Ne samat syyt miksi olet toiseen rakastunut ja miksi olet hänen kanssaan lapsen halunnut ovat vieläkin olemassa, vaikka et niitä juuri sillä hetkellä ajattelisikaan.

En tällä tekstillä kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmiset eivät saisi erota. Jos vanhemmat eivät ihan oikeasti enää rakasta toisiaan tai halua olla yhdessä muistakin syistä kuin vauvavuoden aiheuttamista paineita on se tietysti oikea ratkaisu erota siinä tapauksessa. Pelkästään yhteisen lapsen / yhteisten lapsien vuoksi yhdessä oleminen ei ole ketään palveleva ratkaisu. En missään nimessä vaadi kenenkään olemaan väkipakolla toisen kanssa yhdessä, vaan tarkoitan enemmänkin sitä että rakkauden ollessa olemassa ei kannata lähteä pelkästään uupumuksen vuoksi eroamaan. Kuulostaa varmasti tässä hetkessä eläville typerältä ja kliseiseltä sanoa, mutta se ihan oikeasti helpottaa siitä. Tukeudu siihen toiseen ihmiseen ja puhu tunteistasi. Älä patoa mitään sisääsi vaan kerro sille toiselle miltä sinusta juuri sillä hetkellä tuntuu ja keskustelkaa niistä ongelmakohdista, jotka ovat vauvavuoden myötä nousseet esiin.

 

Ne kaikki ihanat illat toisen kainalossa ovat vielä tulossa kunhan pikkuisenne kasvaa ja saatte jälleen nukkua pidemmät yöunet ja voitte iltaisin tehdä muutakin kuin vuorotella vauvan vierellä valvomista. Yrittäkää kaiken sen kaaoksen keskellä muistaa, että te olette muutakin kuin vanhempia. Ottakaa toisenne huomioon, menkää antamaan sille keittiössä uupumustaan itkevälle kumppanille hali, älkääkä velloko niissä masentavissa ajatuksissa. Vauvavuosi voi olla todella lähentävä kokemus jos annatte sille mahdollisuuden. Rakkaus on suurin ja se ihan tosissaan kestää kaiken kunhan tuette sitä tahdolla ja voimalla.

-Iskä