KaksJaKolme

 Koronapäiväkirja Niin siinä sitten kävi, että korona rantautui myös meille. Olin viime viikon tiistaina aivan normaalisti töissä, mutta olotila oli hieman heikko. Oli tukkoisuutta ja pienen flunssan oireita. Kävin esimieheni kanssa keskustelun, jonka päätteeksi päätimme, että minä lähden kotiin parantelemaan itseäni ja otan seuraavan päivän sairaslomaa. Torstaina sitten uudella energialla töihin. Kotiin päästyäni päätin kuitenkin tehdä koronatestin. Ihan vain varmuuden vuoksi. En todellakaan ajatellut, että minulla korona olisi. Saavuin kotiin ja pyysin Kristaa tekemään minulle testin. Kyllähän minä nyt tietysti itse sen testin pystyisin tekemään, mutta ajattelin tarjota mahdollisuuden kosketella näin komean miehen kasvoja. Tuon miellyttävän eikä yhtään inhottavan prosessin jälkeen, jonka muuten kestin todella miehekkäästi yhtään valittamatta, menin makaamaan olohuoneen sohvalle perheen pienimmän kanssa. Eivätkös kaikki isät löydä paikkansa olohuoneen sohvalta töiden jälkeen? Hetken s

Vitun ärsyttävä jätkä Muutama viikko sitten elämässämme tapahtui asioita jotka laittoivat minut miettimään elämäämme, elämääni ja itseäni hieman normaalia syvällisemmällä tasolla. Monesti sitä vain elää elämäänsä sen kummemmin miettimättä. Elämä rullaa omalla painollaan jos on rullatakseen ja arkea paahdetaan eteenpäin miettimättä nykyhetkeä. Ajatukset monesti ovat jo muutaman askeleen edellä, eikä kaikkia motiiveja ja seurauksia jakseta miettiä ihan loppuun asti. Itse kuitenkin pysähdyin nyt ihan tosissani miettimään. Tajusin olevani todella ärsyttävä ja raskas tyyppi. Voisi jopa sanoa, että itsekäs kaveri. Ainakin parisuhteessa. Isänä nyt koen olevani melko onnistunut tapaus, mutta kumppanina olen kyllä todella rusinoita rasauttava jätkä. Olisi todella hyvä jos ihmiset oikeasti pysähtyisivät useammin miettimään omia käytösmallejaan ja tapojaan toimia arjessa. Se saatanan hehkulamppu mikä pääni päällä syttyi oli nimittäin niin kirkas, että ihan oikeasti vitutti tajuta kuinka tyhmästi

 Kaiken se kestää, vai kestääkö? Rakkaus on helvetin mielenkiintoinen asia. Se on tunne joka saa jokaisen solusi värisemään ja tunne joka saa sinut jaksamaan ihan mitä tahansa. Se on kuitenkin myös tunne joka saa sinut pahimmassa tapauksessa romahtamaan. Oikea rakkaus on sellaista, että hyväksyy toisen juuri sellaisena kuin toinen on, mutta sen on toimittava vastavuoroisesti. Tässä nyt siis tietenkin on kyse romanttisesta rakkaudesta. Rakkaus lapsia kohtaan on aivan eri asia ja siitäkin on paljon jo tässä blogissa aiemmin kirjoitettu. Mikä siis on rakkauden resepti? Sanoisin itse, että rakkauden resepti on seuraava: palava ja intohimoinen tunne toista kohtaan, keskinäinen yhteys ja luottamus. Reseptiin voi kuulua paljon muutakin, mutta näistä kolmesta yleensä rakentuu se ydin. Ilman intohimoista tunnetta toista kohtaan tuskin edes kiinnostuisi toisesta tai haluaisi tutustua sen paremmin ihmiseen. Tietenkin on mahdollista, että on ollut tulevan kumppaninsa kanssa ystävä jo vuosia, mutta