Vitun ärsyttävä jätkä

Vitun ärsyttävä jätkä

Muutama viikko sitten elämässämme tapahtui asioita jotka laittoivat minut miettimään elämäämme, elämääni ja itseäni hieman normaalia syvällisemmällä tasolla. Monesti sitä vain elää elämäänsä sen kummemmin miettimättä. Elämä rullaa omalla painollaan jos on rullatakseen ja arkea paahdetaan eteenpäin miettimättä nykyhetkeä. Ajatukset monesti ovat jo muutaman askeleen edellä, eikä kaikkia motiiveja ja seurauksia jakseta miettiä ihan loppuun asti. Itse kuitenkin pysähdyin nyt ihan tosissani miettimään. Tajusin olevani todella ärsyttävä ja raskas tyyppi. Voisi jopa sanoa, että itsekäs kaveri. Ainakin parisuhteessa. Isänä nyt koen olevani melko onnistunut tapaus, mutta kumppanina olen kyllä todella rusinoita rasauttava jätkä. Olisi todella hyvä jos ihmiset oikeasti pysähtyisivät useammin miettimään omia käytösmallejaan ja tapojaan toimia arjessa. Se saatanan hehkulamppu mikä pääni päällä syttyi oli nimittäin niin kirkas, että ihan oikeasti vitutti tajuta kuinka tyhmästi olen arjessa toiminut.

Minä nimittäin olen ollut sellainen kaveri joka ei osaa tyytyä siihen, että asiat ovat hyvin. Olen todellakin liikaa ajatteleva tyyppi. Kun kaikki tuntuu olevan hyvin alan nähdä ongelmia joissakin asioissa. Tai oikeastaan paremminkin siten, että luulen kumppanillani olevan ongelma jossakin asiassa mitä teen. Se on hyvin hämmentävä ajatusprosessi ja se ärsyttää minua itseänikin. En oikeastaan edes tiedä miten siihen tilaan oltiin jouduttu, mutta siinä sitä oltiin. Otetaan hypoteettinen tilanne: Oli vaikka ollut todella mukava päivä ja istuimme illalla ihan rauhassa rakkaani kanssa sohvalla. Syömme suklaata ja minä hipsuttelen hänen jalkojaan. Minulta kysytään, että mitä minä aion vielä tänään tehdä? Vastaan, että varmaankin luen hetken kirjaa ja sitten voisin hetken tehdä töitä. Hän vastaa okei. Täysin normaali tilanne eikö? Minun päässäni tämä tilanne ei kuitenkaan ollut ihan normaali. Samantien koneisto ampui kytkinpommin ja aloin pohtimaan: Mikäköhän häntä nyt oikein ärsyttää? Johtuuko se siitä kun luen vai siitä kun aion tehdä töitä? Olisiko parempi jos en tekisi kumpaakaan, vaikka molempia haluaisin tehdä? Ehkä paras olisi vain mennä hänen kanssaan nukkumaan ja tehdä nuo asiat sitten joskus muulloin. Sitten vastaan hänelle. Joo en tee sittenkään mitään. Tulen kanssasi nukkumaan. Saan hämmentyneen katseen ja kysymyksen mitä ihmettä? Siihen tietysti vastaan herrasmiehenä: No kun sinä näytit siltä, että sinua ärsytti niin päätin jättää tekemättä.

Eli siis ihan saatanan ärsyttävä jätkä näin kiteytetysti. Tässä kuitenkin tullaan siihen, että en ole tarkoituksella ollut vitun ärsyttävä jätkä. Oma toimintatapani on vain jotenkin oudosti kääntynyt tuollaiseksi. Ensin se lähti jonkinlaisesta pienestä miellyttämisen halusta, mutta loppujen lopuksi se kääntyi jo tuollaiseen ihan älyttömään omien halujen ja normaalin arjen elämisen tappamiseen. En tiedä miksi koin syyllisyyttä siitä, että jäisin lukemaan kirjaa tai vielä hetkeksi tietokoneelle kun toinen halusi mennä nukkumaan. Tästä nyt on onneksi opeteltu pois ja tälläkin hetkellä tätä tekstiä kirjoittaessa kauniimpi osapuoli kuorsaa tyynyllään käsi osittain läppärin näppäimistöllä, josta sitä hellästi siirtelen silloin tällöin pois, mutta jotenkin kummassa se tuntuu löytävän koko ajan tiensä takaisin. En oikeasti tiedä miten kuvittelin olevani hyvä kumppani tuollaisella käytöksellä ja kaiken hyvän lisäksi tuo käytös minulta ulottui todellakin koko meidän arkeemme ja sitä kesti myös melko kauan. Jokaisella ihmisellä on oltava myös omia asioita ja parisuhteessa täytyy pystyä olemaan rehellinen omista haluistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. Minä en sitä pystynyt olemaan, mutta onneksi kuitenkin heräsin ajoissa. Uskon, että jos olisin jatkanut samaa rataa olisi parisuhteemme alkanut voimaan ihan oikeasti ja syvästi pahoin ennemmin tai myöhemmin. 

Tuossa tilanteessa kun kuitenkin oli se kierous, että luulin koko ajan miellyttäväni toista sillä kun en sanonut omaa rehellistä mielipidettäni asioihin tai kertonut suoraan sitä mitä haluan tehdä. Todellisuudessa tuo kuitenkin vain loukkaa toista. Toiselle tulee sellainen olo, että toinen ei pysty olemaan täysin oma itsensä eikä nimenomaan sanomaan suoraan mitä haluaa. Tajusin vasta jälkeenpäin loukanneeni toista ihmistä nimenomaan juuri sillä toimintamallilla millä tyhmyydessäni kuvittelin saavani aikaan hyvää. Eihän mikään terve suhde voi perustua siihen, että toinen vain myötäilee toista. Parisuhteen tulisi olla tasapuolinen ja sellainen, että molemmat pääsevät toteuttamaan vapaasti itseään ja sanomaan rehellisesti mitä haluavat. 

En usko kuitenkaan olevani ainoa joka kehittää haitallisia toimintamalleja parisuhteessa. Enkä tiedä olenko koskaan kirjoittanut julkisesti mitään näin henkilökohtaiseen ajatteluuni menevää tekstiä, mutta uskon tämän olevan hyödyllinen tapa prosessoida asioita ja saattaahan tästä olla apua jollekin samojen asioiden kanssa painivalle. Uskon, että jokaisella ihmisellä on voimaa muuttaa oma käytöstään jos sitä oikeasti haluaa. Tuskinpa kukaan oikeasti haluaa olla vahingollinen itselleen ja ihmisille ympärillään. Haitalliset käytösmallit kun eivät välttämättä kieli mistään vakavammasta. Ne saattavat vain olla todella hölmöjä tapoja, joita ihminen on itselleen kehittänyt. Omani ainakin oli sellainen. En ollut ajatellut loppuun asti sitä miksi ja miten toimin tietyissä tilanteissa. Sen takia ajauduimme ikävään tilanteeseen aina uudestaan ja uudestaan. Korjausliike kuitenkin oli niin yksinkertainen, että se tilanne laukesi todella nopeasti. Eniten siinä jäi ärsyttämään se, että vaikka minulle oltiin kerrottu missä ongelma on, niin en osannut pureutua siihen kuin vasta sitten kun oli pakko. Heti kuitenkin tilanteeseen pureuduttuani huomasin kuinka helposti elämä alkoi sujua sen jälkeen, kun ongelmaan reagoin. Helvetti, että ihminen voi olla tyhmä. Toivottavasti te ette ole yhtä tyhmiä kuin minä. Muistakaa parisuhteissa ja muissakin tilanteissa pitää huolta myös itsestänne ja omasta hyvinvoinnistanne. Kuunnelkaa mitä teille sanotaan ja yrittäkää kunnioittaa toisianne. 

-Iskä