Rakastuin toiseen!

Rakkaus on aika mielenkiintoinen tunne. Jotkut ovat sitä mieltä, että rakkautta on koko maailman perusta ja jotkut eivät rakkauteen usko lainkaan. Suurimalla osalla meistä kuitenkin on jonkinlainen mielipide rakkaudesta ja moni on sitä elämässään päässyt kokemaan. Wikipedia kertoo meille, että : ”Rakkaus on syvä kiintymyksen tunne johonkin, yleensä toiseen henkilöön”. Suurin osa meistä pääsee osalliseksi rakkaudesta jo syntyessään, kun vanhemmat ihmettelevät meitä pikkuisia sinappikoneita synnytysosastolla. Myöhemmin elämässään jotkut meistä pääsevät kokemaan myös romanttista rakkautta. Tässä tekstissä clickbait-otsikosta huolimatta ei käsitellä romanttista rakkautta. Eli en ole rakastunut toiseen naiseen, vaan rakkaudesta lapsiani kohtaan. 

Muistan kun esikoiseni syntyi. Se oli uskomaton hetki kun sain pitää sylissäni ja ihoani vasten tuota pientä ihmistä. Oli vaikea uskoa, että tuo pieni elävä mytty oli minusta lähtöisin. En olisi koskaan voinut kuvitella, että minun kaltaisestani rajatapauksesta voisi koskaan syntyä mitään noin kaunista, viatonta ja haurasta. Koin tuolloin elämässäni ensimmäistä kertaa ihan puhdasta ja pyyteetöntä rakkautta. Se rakkauden tunne mitä lapsia kohtaan kokee on aivan erilaista kuin mikään muu rakkauden tunne. Sitä ei voi verrata romanttiseen rakkauteen tai rakkauteen muita sukulaisia kohtaan. Se tunne tuo tullessaan vastuuntunnon, empatian ja ymmärryksen. Se on kuin yliluonnollinen voima, joka alkaa vaikuttamaan elämääsi todella monella tasolla. Valinnat joita teet elämässäsi ja tapa jolla ilmaiset itseäsi tulee jollakin tasolla muuttumaan lapsen syntymän myötä.

Kun pääsin kokemaan tuon rakkauden tunteen: en olisi koskaan voinut uskoa, että minusta voisi löytyä enempää rakkautta. Esikoispoikani syntymä oli niin mullistava asia elämässäni, että en uskonut minkään asian maailmassa pystyvän kilpailemaan sen tunteen kanssa. Koin että sydämessäni ei voi olla tilaa enemmälle rakkaudelle. Sydän oli pakahtua rakkaudesta ja ylpeydestä siitä, että olin nyt isä. Tähän asiaan tuli kuitenkin muutos pari vuotta sitten ja se muutos vahvistui vielä enemmän viime vuonna. Olen jopa hämmentynyt siitä miten ihmisen ”sydän” toimii. Onkohan se sellainen laitos, jossa on kapasiteettia loputtomiin vai tuleeko raja joskus vastaan? Ei sillä, että aikeissa olisi enempää lapsia tehdä. Oma lukemani on kyllä täynnä, mutta ihan näin hypoteettisella tasolla.

Kun pari vuotta sitten tutustuin avopuolisooni tajusin nopeasti, että tämä nainen on se kenen kanssa haluan loppuelämäni jakaa. Meillä molemmilla oli entuudestaan lapset aiemmista suhteistamme ja pojatkin nopeasti tutustuivat ja ystävystyivät. Nyt nuo kaverit ovat kuten jo aiemmista teksteistä selviää aivan kuin veljeksiä. Joskus jopa hieman liikaa, sillä kilpailu ei koskaan lopu. Nopeasti kuitenkin huomasin ottaneeni myös kumppanini lapsen kuin omakseni. Hänestä tuli minulle todella nopeasti läheinen ja hän sai tärkeän paikan sydämessäni. Tuolloin sydämeni laajeni ensimmäisen kerran ja aloinkin hyvin nopeasti pitämään häntä omana poikanani. Nykyään hänkin usein viittaa minuun isänään ja minä häneen yhtenä lapsistani. Siten sen asian kuuluukin olla ja tämä asia tuntuu meistä kaikista hyvältä. Tunne oli kuitenkin hyvin outo, koska en ollut aiemmin voinut kuvitella, että pystyisin sitä samaa rakkauden tunnetta kokemaan enää missään muussa yhteydessä kuin esikoiseni yhteydessä. 

Sitten vielä viime vuonna uusperheemme laajeni viimeisimmällä (ja viimeisellä) jäsenellään. Tuon pikkuisen ja kauniin pojan syntymä oli aivan yhtä maaginen hetki kuin ensimmäisenkin lapsen syntymä. Olin aivan hämilläni ja tunteet sisälläni myllersivät. Pääsin kokemaan jo kolmannen kerran elämässäni tuon rakkauden tunteen, joka on mielestäni sitä rakkautta kaikkein kauneimmassa muodossaan. Se rakkaus on niin erilaista kuin mikään muu kiintymyksen tunne tässä maailmassa. Sitä on jopa vaikea pukea sanoiksi, mutta ei minulla ainakaan elämässäni ole minkään muun asian tai ihmisen suhteen niin vahvoja tunteita kuin lähiperhettäni kohtaan. Totta kai minulla on muitakin läheisiä ihmisiä ja asioita perheeni lisäksi, mutta ei mikään muu pysty kilpailemaan tärkeydessä perheen kanssa. Kaikki kolme lastani ovat kaikkein tärkeimmät asiat koko maailmassa ja heidän vuokseen on valmis menemään oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tekemään uhrauksia heidän vuokseen. 

Tietenkin täytyy muistaa elää myös yksilönä ja tehdä asioita vain itselleenkin, mutta koen senkin olevan osa perhe-elämää. Jotta pystyisi olemaan paras versio itsestään ja antamaan parhaat puolensa itselleen tärkeimmille ihmisille on pidettävä myös omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistaan huolta. Kaikessa kuitenkin takana on se, että sitä haluaa vain pitää perheestään huolta ja näyttää lapsilleen että he ovat tärkeintä tässä maailmassa. Tuo kuinka oma ”sydän” kasvaa ja kehittyy on hyvin mielenkiintoista. En itsekkään ymmärrä sitä miten olen itse päässyt näin mahtavaan osaan maailmassa ja elämässäni, että olen päässyt kokemaan näin uskomattoman määrän rakkautta, mutta en todellakaan valita. Olen todella onnellinen kaikista kolmesta lapsestani, enkä luopuisi osastani heidän isänään mistään hinnasta. Tiedän olevani heille paras mahdollinen isä ja he tietävät myös sen, että olisin valmis tekemään heidän vuokseen lähes mitä tahansa. 

Tuo rakkaus lapsiasi kohtaan, joka toimii elämässäsi taustalla ohjaavana voimana monella elämän eri elämän osa-alueella on todella tärkeä voimavara niinä hetkinä, kun tuntuu siltä että ei yksinkertaisesti jaksa. Perhe-elämässä kun tulee niitä ajanjaksoja jolloin tuntuu siltä, että mikään ei suju eikä omat voimavarat tunnu riittävän arjen pyörittämiseen. Silloin kannattaa muistella tuota tunnetta ja tutkia sitä rakkautta lapsiaan kohtaa. Sieltä löytää sen voiman, jonka avulla pystyy tekemään ihan mitä tahansa.

-Iskä