Missä mennään?

 Viime aikoina moni on ollut hyvin kiinnostunut tekemisistäni, menemisistäni ja sanomisistani vaikka asiat eivät millään tasolla kuuluisi heille. Minun piti viime vuonna alkaa kirjoittamaan blogia paljon aktiivisemmin, mutta se sitten jäi kun elämä tapahtui. Elämässä yksinkertaisesti tapahtui niin suuria muutoksia, että minulla ei yksinkertaisesti ollu jaksamista tämän blogin ylläpitämiseen. Nyt kuitenkin toivoisin, että sitä energiaa ja voimavaroja riittäisi aktiivisena pysymiseen ja ehkä jopa Instagram-tilin takaisin tuomiseen. Sen aika toki ei ole vielä, mutta ehkäpä sekin aika vielä tulee.

Elämässä on tapahtunut niin paljon uusia asioita, että en oikeastaan edes tiedä mistä aloittaa. Palataan ajassa reilu vuosi taaksepäin. Minulla oli tuolloin asunto Haukiluomassa jossa lapset viettivät kanssani paljon aikaa ja kumppanini Krista asui Tesomalla. Hän asui vanhimman poikamme kanssa, joka tietysti myös vieraili isänsä luona aina kun koulultaan ja pelaamiseltaan ehti. Pian kuitenkin huomasimme, että olimme alkaneet viettää aikaa taas todellla paljon yhdessä. Minun asuntoni oli käytännössä koko ajan tyhjillään ja asuimme koko porukka Kristan suuremmassa asunnnossa. Tämän lisäksi sain duunipaikan maarakennusalalta.

Niinhän siinä sitten kävi, että löimme uudelleen hynttyyt yhteen ja jatkoimme tätä ylämäen tarpomista kesät talvet, ilman sukkia, eikä hien läikkääkään tullut vaattteisiin, kuten isovanhemmilla on tapana sanoa. Minusta alku meni ihan hyvin ja tuntui taas siltä kuin olisi saanut perheensä takaisin kokonaan. Tätä tunnetta kesti oma aikansa, kunnes tajusin että joku minussa alkoi muutttua. Tunteeni eivät enää olleet normaalit vaan, olin kuin zombie ja myöhemmin se olotila tulisi vielä muuttumaan radikaalisti.

Väliin mahtuu kaksi aivan mahtavan paskaa tapahtumaa. Ensin mälläsin ajokuntoiseksi itselleni todella arvokkaan auton kun olin palaamassa työturvallisuuskortti koulutuksesta. Hondan nokka oli aivan valmis ja moottorin osat pursuivat ulos konehuoneesta, se siitä saatanan kerrankin hyvästä autosta. Maksan muuten vieläkin tuon auton osamaksuja ::D  Seuraava sattuma oli sitten se, että vaikka olimme muuttaneet yhteen Tesoman asuntomme “jälleen” eräänä iltana puheissa kävi ero ja se oli sitten siinä. Seitsemän vuoden taistelun jälkeen Krista päätti käyttää sitä miekkaa millä oli tarkoitus kunnioittaa kuninkaita irrottamalla minun pääni. Eromme sai minut jotenkin todella oudon tunteen valtaan. En tahtonut oikein puhua kenellekään tai oikeastaan tehdä mitään muutakaan. Töissä pystyin käymään kun sinne ihraperseeni sain raahattua, mutta sekin työ oli melko hutiloitua

Olin  nukkunut kristan luona lattialla patjalla lastenhuoneessa tai vaihtoehtoisesti olohuoneen sohvalla. Sänkyyn ei ollut asiaa. Eli kuin suorittava zombie, ilman minkäänlaista elämäniloa tai oikeastaan ilman mitään iloa. Tuntui ettei tästä pääse mitenkään pois. Se palava rakkaus mikä toista kohtaan oli sydämessä roihusi vieläkin sisälläni. Mietin joka päivä kun palasin töistä kotiin, että tänään vihdoinkin avaan suuni ja sanon, että minä en ole menossa minnekkään ja että minä rakastan sinua! Kaikkein ärsyttävimmät ja raskaimmat asiat tapahtuvat juuri silloin kun on henkisesti vaikeaa ja niin tälläkin kertaa sillä tällä kertaa oli edessä jo toinen erilleen muuttaminen. 

Nykyään minulla on asunto Nokialla ja Kristalla Tesomalla. Siitä lisää joskus myöhemmin. Tässä nyt hieman viimeaikaisia kuulumisia ja yritän nyt ihan oikeasti alkaa olemaan aktiivisempi blogin osalta. 

Blogiin on tulossa useampi tekstisarja jonka tunnistaa aina yhdestä ja samasta otsikosta jonka perässä on numero, tämä tekstii kylläkin on ihan perus leipätekstiä ja näitä perus postauksia tulee tottakai myös, mutta blogi kuten mieskin on hieman murroksen keskellä

-Iskä