Kiukkupyllyt!
Nyt on esittely julkaisut tehtynä ja päästään aiheeseen josta viime julkaisun lopussa mainitsin: Eli siis lasten kiukutteluun, riitelyyn ja siihen kun mikään ei vain tunnu sujuvan. Lapset ovat elämässä rikkaus enkä enää osaisi edes kuvitella elämää ilman heitä. Lapsien kanssa jokainen päivä on erilainen kuin toinen ja se heidän kanssaan onkin mielenkiintoista, koskaan ei tiedä mitä sieltä suusta seuraavaksi tulee. Se saattaa olla jotain uskomattoman fiksua sen ikäiseltä kaverilta tai sitten se saattaa olla jotain ihan päinvastaista. Koskaan ei voi tietää. Lasten kanssa päivä voi olla uskomattoman hauska ja kaikilla olla todella kivaa, mutta seuraava päivä saattaakin tarjota jotain ihan muuta. En tiedä muista, mutta ainakin meillä on päiviä kun helvetti pääsee irti. Siis ihan kirjaimellisesti. Kun sellainen päivä sattuu eteen niin meillä on täällä kaksi pientä hirviötä aiheuttamassa tuhoa koko ympäristölleen. Niinä päivinä ei mikään oikein ota onnistuakseen. Lapsia kiukuttaa ihan kaikki mahdollinen ja he saavat ihan mistä tahansa riidan keskenään aikaan. Paljolti riippuu omien viimeisimpien yöunien pituudesta ja yleisestä fiiliksestä, että pystyykö ne päivät ottamaan itse huumorilla vai alkaako siinä jo aikuisellakin kiristämään vannetta. Voin ihan rehellisesti myöntää, että tällä iskällä on joskus ihan oikeasti mennyt tunteisiin lasten kiukuttelu. Jopa niin että on itseltä vierähtänyt kyynel ja äänikin kohonnut, mutta sellaiset päivät ovat kyllä onneksi todella harvinaisia ja uskottelen ainakin itselleni etten ole ainoa vanhempi jolle näin on käynyt. Kerron teille tässä tekstissä päivästä kun kaikki menee pieleen. Tämä ei siis missään nimessä ole meidän normaalin päivämme kulku vaan nimenomaan sellainen päivä joita ei ihan joka päivä jaksaisi.
No miten nämä päivät sitten meillä etenevät? Sen tulevan ”Kun kakka osuu tuulettimeen”-päivän pystyy tunnistamaan jo oikeastaan aamulla. Kun pyydät lasta vaikka tulemaan aamupalalle tai pukemaan vaatetta päälle niin sieltä tulee se tietty ääni. Se ääni on vaikea selittää, mutta se on tietynlaista ininää. Se ei ole sana, se ei ole äänne, se on vain ininää. Mutta sinä tiedät mikä se ääni on. Se on varoitus tulevasta. Lapsi ei yksinkertaisesti vain suostu yhteistyöhön kanssasi. Yrität sitten hyvällä tai jo hieman painokkaammin asiasta sanoen saat vain vastaväitteitä osaksesi. Jos kuitenkin päästään siihen pisteeseen, että lapsilla on vaatteet päällä ja aamupalastakin ainakin suurin osa mahassa eikä levinneenä ympäri keittiötä tai jätetty kokonaan syömättä on seuraava haaste jo oven takana. Kaverit lähtevät siirtymään kohti omaa huonettaan tai olohuonettaan aikomuksenaan katsoa lastenohjelmia. Nykylapsia kun ovat niin televisiota ei tietenkään katsota vaan mieleinen ohjelma valitaan suoratoistopalvelujen valikoimasta. Toinen haluaa toista ohjelmaa ja toiselle ei käy mikään. Yrität toimia kaikin mahdollisin tavoin palvellaksesi molempien mieltymyksiä ja ehdotella mahdollisesti molemmille kelpaavaa ohjelmaa. Ei kelpaa, kaikki ohjelmat ovat silkkaa paskaa (lapset eivät toki saa meillä kiroilla, mutta tässä tekstissä pidätän oikeudet käyttää voimasanoja).
Yhteistä säveltä vain ei löydy. Päätät ehdottaa, että toinen voisi mennä katsomaan ohjelmaa toiseen huoneeseen ja toinen toiseen huoneeseen. Siitä saammekin seuraavan riidan aiheen. Kumpiko se on joka lähtee? Jälleen kerran poliittinen neuvottelu on paikallaan. Saat pojat siirtymään eri huoneisiin ja rauhoittumaan. Ajattelet päässäsi että oletpa etevä hoitamaan asioita ja menet tekemään itsellesi aamupalaa. Sillä välin kun asettelet juustoviipaletta leivällesi ovatkin pojat jo unohtaneet lastenohjelmat ja siirtyneet leikkimään leluillaan. Seuraava sota on jo räjähtänyt aluilleen! Molemmat tahtovat saman lelun ja toinen on jo vähän toista töninytkin. Rauhanneuvottelijaa tarvitaan jälleen. Saat tilanteen hetkellisesti rauhoittumaan ja pääsette syömään aikuisten keskenkin aamupalan. Mikäli tietysti vauva ei juuri sillä hetkellä vaadi huomiota. Hetken sinusta jo tuntuu siltä, että tämä päivä ei välttämättä ollutkaan paha. Pojilla oli vain huono aamu, mutta sitten tulee ruokailun aika. Ruoka on pahaa, eikä sitä mitä oltaisiin haluttu syödä ja sitähän on laitettu aivan liikaa lautaselle! Ei sellaista määrää jaksa syödä. Loppujen lopuksi tilanne kärjistyy siihen, että ruokapöydässä vain pelleillään tai aletaan riitelemään veljen kanssa. Vaikka kuinka yrität rauhoitella tilannetta ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin ottaa toinen pöydästä ja antaa heidän syödä erikseen.
Saat tilanteen rauhoittumaan jälleen kerran. Teet kuten olet oppinut tekemään ja sanot meneväsi kakalle, mutta oikeasti menet hetkeksi rauhoittumaan vessan ja tietysti myös kakkaamaan koska se sujuu siinä mukavasti samalla. Keräät itsesi ja keräät jo voimia seuraavaan koitokseen. Tuleviin iltatoimiin. Tiedät jo etukäteen siitä miten päivä on mennyt, että se tulee olemaan jälleen titaanien taisto. Final boss. Otat lipevimmän myyntitykki-äänesi käyttöön ja menet maanittelemaan poikia hammaspesulle. Toinen heittäytyy lattialle itkemään koska ei halua vielä mennä nukkumaan ja toinen ei edes kuuntele sinua vaan jatkaa leikkiään. Kun hetken hätistelet myös tätä leikkivää kaveria hammaspesulle liittyy hän itkujoukkoihin. Hitto että menee hyvin taas! Hammaspesut kuitenkin saadaan puolen tunnin konsultaation ja muutaman innovatiivisen leikin/kehujen myötä hoidettua. Nieltyä tulee myös ainakin kolmatta sataa voimasanaa. Saat pojat vihdoinkin sänkyyn. Ajattelet jo mielessäsi sitä kuinka voisit liittyä rakkaasi ja vauvan seuraan makuuhuoneeseen syömään jotain iltapalaa ja vaikka katsomaan jotakin kivaa televisiosta. Tai ihan vaikka vain olemaan ja rauhoittumaan itsekin.
Sitten kuulet sen kun toinen pojista aloittaa kertomalla, että hänen on pissahätä. Toisen tulee välittömästi myös jano. Nämä toimenpiteet saadaan tehtyä ja he siirtyvät huoneeseen. Sitten käy niin, että toinen on kyllästynyt satuun jota äänikirja-sovellus suoltaa heidän huoneessaan mutta toinen ei suostu kuuntelemaan kuin yhtä ja tiettyä. On konsultoinnin aika. Sopuun päästään ja lähdet jälleen toiveikkaana lipumaan kohti makuuhuonettasi. Kuulet huudon. Toisella on ikävä pappaa ja myös ikävä mummua. Toista on alkanut pelottamaan. Konsultaatio. Et ehdi edes poistua kun toinen sanoo että täytyy niistää ja toisen on vuorostaan pissahätä. Olet hetken heidän seuranaan huoneessa, jotta he rauhoittuisivat. Toinen kuitenkin vaan ärsyyntyy läsnäolostasi, mutta toinen nukahtaa! Olet jo hieman voiton puolella ja ajattelet että nyt on se hetki kun voit siirtyä omaan makuuhuoneeseen. Kuin ninja hiivit kohti huonettasi ja näet jo silmissäsi lämpimän voileivän, lasillisen jääkylmää Coca-Colaa ja rakkaasi kainalossasi. Selviät huoneeseen. Otat ensimäisen haukkauksen voileivästä, se on jumalaista. Sitten kuulet pienen nyyhkyttävän äänen, Vietnam flashbackit iskevät aivoihisi ja haluaisit vain nostaa peiton korviin, mutta kuulet äänen voimakkaammin. Toista pojista on alkanut pelottaa. Ei auta kuin mennä keskustelemaan. Myöhemmin menet syömään kylmän voileipäsi ja odotat sitä että vauva herää syömään ensimäistä kertaa, jonka jälkeen pääset nukkumaan.
Kuten sanottua ei meidän normaali arkemme ole tätä, mutta näitäkin päiviä on koettu. Lasten kiukuttelu ja riitely kuitenkin on osa kasvamisprosessia. Se vain kuuluu asiaan ja siinä kehittyy vallan mainiosti myös vanhempien kyky sietää stressitilanteita ja oppia toimimaan stressitilanteissa. Jatkuva toruminen ei ole se kaikkein kannattavin ja hedelmällisin keino, vaikka lapsi käyttäytyisikin huonosti. Kehuminen on aina torumista parempi keino, koska jatkuva toruminen voi osua myös omaan nilkkaan jos lapsi oppii sen että sinun huomiosi saa parhaiten sillä kun käyttäytyy huonosti. Paljon parempia tuloksia saa sillä kun muistaa kehua pienistäkin asioista. Kehut ovat paljon kehittävämpiä kuin jatkuva moittiminen. Toki on tilanteita kun lasta on pakko myös ojentaa sanallisesti, mutta se ei saisi olla koko kasvatuksen perusta. Lasta myös kannattaa kuunnella, vaikka olisit kuullut ne samat asiat satoja ellet jopa jo tuhansia kertoja. Olemalla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa opetat myös lapselle tärkeitä vuorovaikutustaitoja ja toisten ihmisten ymmärtämistä. Eli siis toisin sanoen: On ihan eri sanoa lapselle että tuo mitä teit oli väärin, kuin se että sanoisit lapsen olevan ilkeä tai että lapsi on tuhma. Olen myös kantapään kautta oppinut sen, että lasten kiukutteluun ei välttämättä kannata puuttua välittömästi, vaan joskus voi olla hyvä antaa lapselle itselleen aikaa ajatella ja rauhoittua ennen kuin käydään tilannetta läpi. Tästä on kiittäminen avopuolisoani joka opetti minut näkemään epäkohtia omassa kasvatuksessani. Vieläkin olen liian lepsu, mutta minkä minä sille voin. Ehkä vielä joskus minäkin osaan pitää tiukat rajat kasvatuksessa.
Se vanhemmuudessa ja kasvatuksessa on myös hienoa, että lapset toimivat mitä mainioimpina opettajina omassa kasvatuksessan. Perheissä joissa on kaksi tai useampi vanhempi on myös voimavarana se, että toiset osaavat katsoa tilanteita ulkopuolelta ja kertoa epäkohdista jos sellaisen sattuvat huomaamaan. Tukekaa hyvät ihmiset toinen toisianne lastenne kanssa ja toki jos olet päättänyt että lapset eivät ole sinua varten niin ymmärrän senkin täysin.
-Iskä
Follow my blog with Bloglovin
Kommentit
Lähetä kommentti