Sä oot niin ärsyttävä!

Sä oot niin ärsyttävä, Mä haluan toisen isin, Kankaanpäässä on paljon kivempaa kuin Tampereella, Sä oot tyhmä ja monta muuta ihanaa lausetta on nyt viime aikoina lentänyt meidän ihanien pikku kupeiden hedelmien suusta lennellyt. En tiedä onko tämä nyt jokin ikään liittyvä juttu vai johtuuko tämä koulujen ja esikoulun aloittamisesta, mutta voin kertoa että vanhempien sietokyky on nyt viime aikoina ollut kovilla poikien puheiden vuoksi. En tiedä mistä nämä kaverit edes ovat kuulleet nämä kaikki lauseet joita meidän niskaamme nyt heitellään, mutta melkoista tavaraa sieltä veljet suoltavat. 

Pojat siis yleensä ovat molemmat aina olleet todella hyväkäytöksisiä ja toinen ehkä jopa hieman arka/ujo. Tästä ei kuitenkaan enää nykyään ole tietoakaan. Kaverit ovat kasvattaneet melkoisen temperamentin. Ei tarvita kuin pieni vastoinkäyminen tai se, että käskemme laittaa puhelimen pois, niin helvetti on irti. Sieltä tulee kiukku ja mökömökö-puuhun kiipeäminen. Sitten isi ja äiti ovatkin ärsyttäviä, tyhmiä ja aina vaan kiusaavat. Siitä olen kiitollinen, että meillä ei pahemmin kiroilla, koska minusta on hirveän kuuloista kun pienet lapset kiroilevat. Tuolla ulkona ollessa silloin tällöin näkee ja kuulee kuinka ihan pienetkin lapset huutavat Vittua vanhemmilleen ja minua se kyllä järkyttää. Minä ainakin puuttuisin välittömästi siihen jos meillä tuollaiset 6-7v kaverit alkaisivat kiroilemaan kunnolla. Toki joskus on käynyt niin, että kaverit ovat vahingossa sanoneet jonkin englanninkielisen kirosanan minkä ovat jostain videosta kuulleet, mutta kun heille on kerrottu että se on kirosana niin he menevät itsekin ihan shokkiin.

Tämä nykyinen räjähdysherkkä tilanne kaverien kanssa kuitenkin on imenyt mehuja vanhemmista ja varsinkin äidistä kun hän on joutunut toisen kanssa vääntämään todella rankasti. Tuntuu siltä kuin toinen pojista silloin tällöin oikein haistaisi sen, että nyt olisi hyvä hetki mennä hieman heittämään vettä myllyyn ja hyökätä. En oikein tiedä mitä kaverit sillä hakevat, että alkavat ihan suoraan sanottuna haastamaan riitaa vaikka olisi ollut todella kiva päivä ja paljon kaikkea mukavaa ohjelmaa. Tulee itsellekin silloin tällöin hieman paha mieli siitä, että kun on koko päivän keksinyt kaikkea kivaa ohjelmaa junioreille niin illalla alkaa show. Tehdään tahallaan jotain kiellettyä tai aletaan kieltäytymään iltatoimista tai sitten kiusataan veljeä. Tämä tapahtumien kulku on nyt toistanut itseään todella usein ja olenkin miettinyt, että kuinka kauan vielä tätä tilannetta katselen ennen kuin puutun siihen ihan oikeasti jyrkästi. 

Itselleni nämä arjessa tapahtuvat vääntämiset eivät hirveästi aiheuta harmaita hiuksia, koska tiedän että tarpeen vaatiessa ja kovan kovaa vastaan laittaessa minulla on auktoriteettia riittävästi kyllä saamaan pojat aisoihin. Harmitusta nämä kuitenkin aiheuttavat, koska en haluaisi olla sellainen isä joka joutuu olemaan jyrkkä. Haluaisin olla lapsilleni se lempeä ja rento isä, joka olen saanut useamman vuoden olla. Viihdyn lasteni kanssa ja tykkään heidän kanssa tehdä monenmoisia asioita: varsinkin ulkona. Toki tiedostan sen, että lapset eivät ole enää mitään pikkuvauvoja, jotka haluavat vaan touhuta kaikkea vanhempien kanssa ja haluaisivat vanhempiaan miellyttää. Luonne lapsilla kasvaa ja niitä rajoja haetaan, mutta kyllä silti keskinäinen kunnioitus tulisi perheen sisälläkin toimia. Pojat ehkä hieman eri tavalla hakevat rajojaan. Toinen on oppinut siihen, että kun hän alkaa ihan kaikkein pienimmästäkin asiasta itkemään niin on pieni mahdollisuus siihen, että hän saa tahtonsa läpi. Toki nykyään kun on oppinut tunnistamaan tuon pikku näyttelijän tekoitkun oikeasta niin ei enää ihan niin helposti mene läpi ja jos ollaan ihan rehellisiä niin poikani ei ole saanut hirveän hyviä luontaisia näyttelijänlahjoja, mutta perkeleen kovan äänen kylläkin. 

Toinen taas hakee rajojaan todella rajulla äidin ärsyttämisellä. Tuntuu siltä kuin äidin ärsyttäminen olisi hänelle jonkinlainen peli. Hän odottaa sitä, että äiti hermostuu tai että äiti alkaa itkemään. Hän jatkaa niin kauan kunnes onnistuu jommassakummassa. Toki nykyään olen itse alkanut puuttumaan tähän, koska tiedän että meidän perheemme äiti on sen verran kiltti, että hän odottaa ihan viimeiseen asti kunnes alkaa olla jyrkkä ja sitä ennen hän ehtii itse pahoittamaan mielensä oikeasti. Siksi itse mieluusti otan sitten luodin ja puutun tilanteeseen. Mielummin itse olen se ärsyttävä mulkku lasten mielestä (tätä sanaa ei siis lapset meillä käytä), kuin se että kiukku purettaisiin äitiin. Tiedän toki, että meillä ei pahin mahdollinen tilanne ole ja että on paljon perheitä joissa tilanteet ovat paljon pahemmat ja jopa tulehtuneet, mutta halusin tuoda myös tekstilläni sen esiin, että kaikista iloisista ja onnellisista päivistä ja tilanteista huolimatta kyllä täällä meilläkin välillä otetaan aika rajustikin yhteen. 

Tämä nyt oli vain tällainen avautuminen siitä kuinka kaikki ei aina vain ole sitä perkeleen ihanaa kiiltokuvaperheilyä ja joskus on lupa siihen että vituttaa oikein kunnolla. Toki sitä ei saa lapsiin purkaa, mutta kyllä vanhemmillakin on oikeus olla kyrpä otsassa jos on ollut rankkaa. Hoidetaan lapset kunnialla nukkumaan ja sitten mökötetään kikkeli otsassa ja syödään kiukkuun levyllinen suklaata. Näin nyt esimerkiksi voi toimia. Eihän meillä tietenkään niin toimita. Se olisi epäterveellistä. Pitää tietenkin muistaa se, että perhe-elämässä tulee ylä- ja alamäkiä. Joskus on todella kivaa ja joskus tuntuu kuin kaikki menisi perse edellä puuhun. Tässäkin elämäntilanteessa kun pojat hakevat rajojaan on paljon hyviä asioita. Olemme oppineet tunnistamaan paljon jätkien luonteista ja eroista. Pojat uskaltavat näyttää tunteensa kotona juuri sellaisena kuin ovat ja heillä on turvallista. Ei pelokas lapsi uskaltaisi huutaa vanhemmilleen ja siitä olen hyvilläni, että olemme tarjonneet turvallisen kodin lapsillemme jossa heidän on oikeus kasvaa juuri sellaisiksi kuin he ovat. Toki tietyissä rajoissa. Minun on nyt ehkä vain myönnettävä, että lapseni eivät ole enään taaperoita jotka jumaloivat vanhempiaan. Heistä on tullut omaa itseään hakevia koululaisia/eskarilaisia, joista on tulossa nyt todellisesti omia itsejään. Se myös tarkoittaa sitä, että minä alan olla vanha pieru. Näihin tunnelmiin tällä kertaa.

-Iskä