Paska juttu

Kun 15 vuoden iässä haaveilin kirjailijan ammatista ei välttämättä ihan ensimmäisenä ollut mielessä, että vuonna 2021 omistan kokonaisen blogitekstin kakalle, mutta tähän on tultu. Kuulun juuri siihen sivistymättömään porukkaan joka naureskelee alapäävitseille työpaikan kahvihuoneessa, mutta kakalla on ollut muutenkin hyvin suuri osa viimeisimpien vuosien aikana elämässäni. Olen aina ollut tyyppi jolla ruoansulatus toimii enkä ole kakkaa sen suuremmin pohtinut. Se on ollut tavaraa joka tulee pihalle muutamaan kertaan päivässä ja thats it, mutta lasten myötä kakka on saanut ihan erilaisen paikan elämässäni. Lasten myötä minulla on nyt kakkaa kohtaan viha- / rakkaussuhde. 

Muistan jo esikoisen aikana kauhunsekaisia hetkiä ensimmäisestä vaipanvaihdosta. Minulla ei sellaista inhoa ollut kuin monella muulla tuntemallani isäihmisille, että se vaipanvaihto on kuvottavaa, mutta tokihan se jännitti ja olihan se uusi kokemus. Silloin sinappikone kuitenkin toimi suhteellisen normaalisti eikä silloin vielä ihan hirveistä kokemuksia kakasta tullut. Paitsi jos silloinen koirani oli päässyt käsiksi roskapusseihin ja levittänyt paskavaipat ympäri asuntoa. Se oli herkullista ja yleensä mukana oli vielä kaikkia ihania ruoantähteitä, terveyssiteitä/tamponeita ja muita ihanuuksia. Koirat ja vauvat ovat yleensä tarkkuutta vaativa yhdistelmä varsinkin niiden vaippojen suhteen. Vieläkin inhonväristykset kulkevat kroppaa pitkin kun muistan maireasti hymyilevää rotikkamixiä paskavaipan retaleet suupielessä. 

Meillä nyt vielä kohta vuoden täyttävä kuopus tepastelee vaipoissa ja tässä onkin saanut taas tätä klassista vaipparumbaa harjoitella. Ei ole pitkä aika kun kakasta tuli taas suuri puheenaihe täällä kotona. Pikkumies ei ollut kakannut useampaan päivään ja aloimme olla jo hieman huolissamme. Hänellä oli pienenä näitä ajanjaksoja jolloin kakka ei vain liikkunut. Pohdimme kaikkea, että minkä ihmeen takia kaveri ei vain pasko. Teimme käytännössä täällä jo kaikenmaailman pökäletansseja, että saisimme kakan liikkeelle mutta ei sitten vain millään. Päädyimme sitten vielä antamaan pariin otteeseen ulostuslääkettä pikkumiehelle ja kauniimpi osapuoli sitten lähti anopin kanssa kaupoille. Minä istutin pojan sitteriin ja jotain siinä touhuilin samalla en ihan tarkkaan muista, että mitä mutta ehkä siivoilin (aika kultaa muistot). Siinä sitten katsoin, että hetkinen kaverihan alkaa puskemaan kakkaa pihalle. Tuli huojentunut olo. Olihan sitä jo suunniteltu, että joudumme pian viemään pojan lääkäriin jos kakka ei yksinkertaisesti lähde liikkeelle. Siinä pikkuinen mies Babybjörnin sitterissä body päällään ähisee ihan tosissaan kakkaa pihalle. Jatkoin hommiani ja taisin jopa laittaa Kristalle viestin, että: ”Jes. Kakka tulee!”. 

Siinä sitten sivusilmällä vilkaisin, että olisiko kaveri valmis jotta pääsisimme vaipanvaihdolle. Kaveri ähisi vieläkin, mutta kauhukseni huomasin että kaverin sivuilta tursusi paskaa sitteriin ja koko body navan alapuolelta oli jo kakassa. Sen enempää ajattelematta kaappasin pojan kainaloon ja lähdin kipittämään olohuoneesta suihkuun puhdistamaan raukka parkaa. Kaverin elimistöstä tuli ilmeisesti kerralla koko viikon paskat, sillä valehtelematta siinä kun häntä juoksutin suihkuhuoneeseen hän ähisi vieläkin tavaraa pihalle. Sitä ruskeaa juoksevaa tatimaa lenteli koko matkan lattialle kun juoksutin poikaa suihkuun. Oma paitani oli täynnä paskaa, lattia oli täynnä paskaa, sitteri oli täynnä paskaa, poika oli täynnä paskaa kaulaansa myöten ja sitä nyt vain oli joka puolella. Ei siinä sitten auttanut muu kuin siivoilla kaikki: Pestä lattiat, pestä poika, laittaa kuivat päälle, pestä sitterin päällinen ja odotella kumppania kotiin. Kristalle tietenkin kerroin, että kakkaa tuli paljon ja olen reippaana poikana kyllä siivonnut kaikki. Kotiin tultuaan hän kuitenkin löysi paskaa vielä ovenkahvoista ja valokytkimistä (valokytkimistä paska taisi löytyä vasta seuraavana päivänä). Eli ihan oikeasti kun puhutaan niskapaskoista niin se on vielä aika mainstream kamaa. Meillä tuli kierrevoltti paska joka puolelle. 

Sitten on tietysti aika kun opetellaan potalle. Se on nyt vielä nuorimman kanssa edessä, mutta kyllä siinä omat hommansa on ollut esikoisenkin kanssa. Välillä mentiin piiloon kakkaamaan johonkin, että ei vain joutunut potalle. Se oli niin huvittavaa katsella kun kaveri kuikuilee sohvan takana ja ilmiselvästi ähisee. Kun kysyt tuliko kakka niin pudistellaan vain päätä, vaikka sen paskanlemun kyllä huomaa välittömästi. Sitten oli näitä kun sinne potalle yritettiin mennä, mutta pokäle löysi tiensä ulos jo puoli metriä ennen pottaa. Potalle opettaminen hieman jännittää nyt kyllä kuopuksenkin kanssa, koska hän on kuin ilmetty isänsä. Hän paskoo koko ajan. Lapseni ovat kyllä muutenkin hieman omituisia kakkaamisen kanssa. Isommista toisen kanssa meillä on aina samaan aikaan kakkahätä. Joka kerta kun minä istun pytyllä kaikessa rauhassa hoitamassa juttujani, niin kuulen oven toiselta puolelta tuskaisen huudon kuinka hän juuri nyt tällä hetkellä joko kakkaa tai pissaa housuunsa. Toisella isommista pojista taas kakkahätä iskee aina ruokapöydässä. Joka kerta kun istumme yhdessä lounaalle hän singahtaa ruokapöydästä kesken kaiken hoitamaan kakkabisnekset välissä.

Nyt viimeisempänä isojen jätkien kanssa on ollut se pyllyn pyyhimisen harjoittelu. Valehtelematta en ole koskaan ennen elämässäni katsonut näin usein kuolemaa silmästä silmään. Jompikumpi poika juoksee vessasta housut kintussa ja pyllistää oikein kunnolla suoraan naamasi edessä ja katsot tuota kuoleman pimeyttä silmästä silmään. Sitten kuulet toiveikkaan kysymyksen: ”Onko puhdasta?” ”Pyyhi vielä hieman.” Kuulet itsesi toteavan ja palaat takaisin tähän maailmaan. En ihan oikeasti ollut valmis kaikkeen mitä isyys toi mukanaan, mutta nykyään olen valmis käytännössä mihin tahansa. Te joista on vasta tulossa vanhempia: Valmistautukaa siihen, että kakasta on tulossa todella suuri osa elämäänne useammaksi vuodeksi. Halusitte sitä tai ette.

-Iskä