Myöhäinen isäinpäivä päivitys.

 Myöhäinen isäinpäivä päivitys

Oli aikeissa ihan oikeasti kirjoittaa tämä päivitys jo paljon aiemmin, mutta päätin kirjoittaa Noelin syntymäpäivistä ensin. Sitten lupasin julkaista tämän tekstin viime viikonloppuna. Enpä julkaissut. Seuraavaksi lupasin julkaista tämän tekstin maanantaina. Enpä julkaissutkaan, mutta nyt tämä vihdoinkin tulee täältä hieman myöhässä.

Isäinpäivä on minulle hieman ristiriitainen juhla ollut jo vuosia. Kirjoitinkin tässä jokunen aika takaperin julkaisun isästäni ja sieltä varmaan moni lukijoista saikin tietää sen, että oma isäni kuoli melko nuorena. Olin kuitenkin melko nuori itsekin menettäessäni isäni ja niin olivat tietenkin sisaruksenikin. Minulle ja sisaruksilleni tuo isäinpäivä onkin hieman kaksijakoinen. Itse tietenkin koen todella suurta kiitollisuuden ja onnen tunnetta siitä, että minulla on lapsia ja saan kokea sen suunnattoman ylpeyden tunteen vanhemmuudesta ja lapsistani jotenkin erityisesti tuona päivänä. Sitten toisessa vaakakupissa painaa se, että juuri tuona kyseisenä päivänä sitä ajattelee omaa isäänsä, sitä missä hän nyt on ja mitä kaikkea häneltä ja meiltä jäi kokematta. Moni asia kun kuitenkin jäi vielä vaille päätöstä. 

Isäinpäivänä sitä kun kuitenkin on hieman normaalia herkemmässä mielentilassa niin kaikki tunteetkin tuntuvat hieman normaalia vahvemmin. Itseäni kaduttaa se, että kolmena viime isäinpäivänä ole edes käynyt kunnioittamassa omaa isääni hänen haudallaan. Lapsien kanssa toki olen puhunut siitä, että pappa on taivaspappa ja hän ei enää ole elossa. Ehkä sitä tulisi käydä lasten kanssa hänen haudallaan ja käydä läpi ne kiusalliset keskustelut hänen kuolemastaan. Olen kuitenkin varjellut isäni muistoa ja kertonut hänestä paljon tarinoita ja muistoja matkan varrelta pojille. Haluan että heillä on selvä kuva siitä minkälainen heidän mahtava pappansa oli. Tuo viimeinen revolverimies, joka kaikkitietävällä silmällään ja kokeneella kädellään sai minkä tahansa moottorilla toimivan koneen heräämään henkiin. Aika toki kultaa muistot enkä sitä kiellä, mutta sellaisena tahdon tuon kuvan mielessäni säilyttää ja siirtää lapsilleni. Ehkä sitten kun he ovat hieman vanhempia voin kertoa myös niistä heikoista puolista. 

Nykyään isäinpäivässä tärkeintä on kuitenkin omat lapset. Mikään ei ole niin ihanaa kuin nähdä noiden pienten kavereiden omin pikku kätösin askartelemat taiteelliset lahjat ja ne silmät jotka ylpeyttä kiiltäen ojentavat nuo lahjat. Se rypistynyt paperi jossa lukee isi ja se epäsymmetrinen sydän, joka on piirretty kaikella rakkaudella. Ne tunteet jotka sisällä heräävät ovat jotain uskomatonta. Tänäkin vuonna sain aivan mahtavat lahjat lapsilta ja itkulle ei vain tullut loppua kun nuo lahjat sain. Katselin noita ihania piirrustuksia jotka minulle oltiin tehty ja ihanaa avaimenperää joka minua varten oli askarreltu enkä oikein edes tiennyt mitä sanoa. Kiitos oli ainut sana jonka sain suustani kakisteltua, koska joku saatanan nokikana oli päättänyt tehdä pesän kurkkuuni ja pierukin haisi niin syntiseltä, että vesi valui silmistäni. Ovat nuo pojat vain sellaisia epeleitä ja maailman rakkaimpia pikku-ukkoja. 

Muistan hyvin vielä itsekin ne jotkut isäinpäivät ja äitienpäivät kun mukamas hiljaa tehtiin aamupalaa ja vietiin se sänkyyn lahjojen kera. Siinä oli ihan oikeasti antamisen riemua ja uskon, että sitä on omillakin lapsilla. Lapsetkin ymmärtävät sen, että se on isälle tärkeä päivä. En tiedä onko tuollaisella päivällä oikeasti hirveästi mitään valtakunnallista merkitystä, mutta yksilöille isille ja papoille sillä todellakin on. Monille se saattaa olla niitä harvoja päiviä vuodesta kun ihan oikeasti pysähdytään nauttimaan ajasta isän kanssa. Arki ja elämä saattaa olla niin hektistä ja elämä on saattanut viedä aivan eri suuntiin, mutta isäinpäivänä me kunnioitamme omia isiämme ja isoisiämme. Se on päivä jolloin isät saavat ylpeydellä katsoa omaa jälkikasvuaan ja sanoa: Minä rakastan sinua. Kävin itsekkin lasten kanssa isoisäni luona ennen Noelin syntymäpäiviä viemässä pienen isäinpäivä lahjan ja istumassa kahvilla vanhan miehen kanssa. Oli jotenkin niin sydäntä lämmittävää nähdä kuinka onnellinen hän oli vain siitä, että menimme hänen luokseen lähes koko perheen voimin. Se ilo joka vanhan miehen silmiin syttyi kun hän näki kuopukseni kävelevän pitkin hänen asuntoaan oli niin aitoa. Toivottavasti pääsemme vielä viettämään useita isäinpäiviä hänen kanssaan. Hän kuitenkin on omien lasteni isopappa, joten pelkästään se että hän on ehtinyt tutustumaan kaikkiin lapsiini on jo yhden sortin ihme. 

Isäinpäivällä on kuitenkin kääntöpuolensa, jota pysähdyin ajattelemaan. Miksi isien pitäisi olla niin ihmeellisiä vain vuoden yhtenä päivänä? Eikö isäinpäivä kuitenkin ole käytännössä ihan joka päivä? Ihan samalla tavalla kuin se äitienkin päivä. Ymmärrän toki sen, että kyseistä päivää juhlitaan vain kerran vuodessa, mutta ajatuksen tasolla sen pitäisi olla joka päivä. Me isät ja äidit voimme ihan jokaisena päivänä katsella jälkikasvuamme ylpeinä ja rakkaudella. Jokainen päivä vanhempana on kuitenkin tärkeä ja merkityksellinen. Jokaisena päivänä sinun jälkikasvusi oppii ja kokee jotain uutta, jokaisena päivänä sinä ja lapsesi koette jotain uutta. Älkää pitäkö niitä asioita itsestäänselvyytenä, vaan ihan oikeasti nauttikaa ja eläkää jokainen hetki lapsienne kanssa. Se pieni hetki kun tulet töistä ja otat lapsen syliisi ja annat hänelle jakamattoman huomiosi on lapsellesi uskomattoman tärkeä ja rakas hetki, vaikka sinulle se olisi kuin mikä tahansa arkinen hetki. Sen kuitenkin pitäisi olla sinullekin ihan yhtä taianomainen hetki. Pitelethän kuitenkin omaa rakasta lastasi. Pientä tai suurempaa ihmettä. Eläkää jokainen päivä isäinpäivää ja äitienpäivää. Antakaa rakkauden ja välittämisen näkyä. 

Ps. Tämä taisi olla ensimmäinen isäinpäivä koskaan kun minä tienasin jotain. Yleensä sitä vain tulee hävittyä kun ostaa joitakin lahjoja.

Pps. Olen todella hajamielinen ihminen sillä unohdin aivan mainita tuon aivan ihanan lahjan, jonka Krista ja Noel olivat minulle hankkineet. Kirja johon saan kirjoittaa lapsilleni oman tarinani. Se on tällaiselle ihmiselle joka rakastaa kirjoittamista todella mahtava lahja. Tämänkaltainen tarina olisi ollut aivan huippua lukea myös omasta isästäni, mutta hän ei ollut kyllä kirjoitusmiehiä eikä hänen käsialastaankaan kyllä olisi selvää saanut. Kirjan ja arvan lisäksi sain myös jo klassikoksi muodostuneen lahjan: Hauskoja sukkia. Ne kuuluvat jo traditioon.

-Iskä