Älä anna toisen kaatua!

 Älä anna toisen kaatua!

Tänään ollaankin taas vakavampien asioiden äärellä. Tänään ajatuksissa on jaksaminen, yhteen hiileen puhaltaminen ja toisen tarpeiden huomioiminen. Olen ennenkin puhunut näistä aiheista, mutta tänään paneudutaan ihan tosissaan ajattelemaan sitä, mitä meidän pitäisi osata lukea toisesta oli hän sitten kumppani tai muu läheinen ja sitä miten me pystyisimme tekemään hänen oloaan helpottaaksemme. Ensimmäistä kertaa siteeraan blogissani tuota kaikkien suomalaisten tuntemaa hevilettiä Nasaretista: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”. Toki sama kultainen sääntö löytyy monesta muustakin paikasta ja se on nyt muutenkin irrelevantti asia, että sanoiko sen ensimmäisenä juutalainen hippi vai joku muu. Pointti on kuitenkin tärkeä. Monesti me pystymme tuolla ajatuksella pohtimaan hyvin sitä, että miten voisimme toista auttaa. Aseta itsesi sen ihmisen rooliin jota tahtoisit auttaa. Millä tavalla sinä tahtoisit itseäsi autettavan jos olisit samassa tilanteessa? Sillä kysymyksellä me yleensä löydämme keinoja miten pystymme pääsemään tilanteen tasalle.

On tärkeää seurata ihmisiä lähelläsi. Varsinkin niitä ihmisiä joilla on oikeasti vaikeaa ja jotka painivat elämässään vaikeiden asioiden kanssa. Meillä kaikilla ihmisillä on yksilöinä omat sietokykymme rajat. Toiset kestävät tonnin paskaa tuulettimen kautta naamalleen ja nauravat silti maailmalle. Toiset taas kaatuvat jo huomattavasti pienemmistä määristä vastoinkäymisiä. On tärkeää oppia tuntemaan kunnolla ihmiset jotka ovat sinulle läheisimpiä. Tietää milloin he ovat sietokykynsä rajoilla ja milloin he oikeasti tarvitsevat apua. Saattaa nimittäin tulla se päivä kun se avun tarjoaminen tai antaminen on jo liian myöhäistä ja jotain peruuttamatonta on tapahtunut. Vaikka on järkevää ajatella kultaisen säännön mukaan, niin on myös aivan yhtä tärkeää muista juurikin nuo yksilön erot. Vaikka joku asia tuntuisi sinusta melko pieneltä, saattaa se sille toiselle olla sellainen asia josta hän ei millään tavalla pääse ylitse tai ei vain yksinkertaisesti jaksa enää hoitaa asioita kuntoon. 

Arkielämä on kaikille raskasta ja niin se on myös meille perheellisille ihmisille. Elämämme harvoin ovat yksinkertaisia ja niihin kuuluu monenlaisia koukeroita. Elämä saattaa olla valmiiksi jos hyvin ohuen langan varassa ja jos sitä lankaverkkoa heilutetaan jatkuvasti jonkinlaisilla vastoinkäymisillä saattaa jaksaminen olla todella vähissä. Silloin läheisen ihmisen on noustava esiin. On nähtävä toisen hätä ja väsymys. On oltava ihminen ihmiselle ja yritettävä kaikin mahdollisin tavoin auttaa omaa läheistään. Tiedän että elämme hektisessä yhteiskunnassa ja ajassa, mutta koskaan ei voi olla niin kiire etteikö voisi kysyä edes yksinkertaista ja helppoa kysymystä: ”Mitä sinulle oikeasti kuuluu?” Se ei vaadi paljoa, mutta se saattaa olla sille toiselle ihmiselle ihan helvetin tärkeä asia. Huomata että lähellä on ihminen joka ihan oikeasti välittää, ihminen joka ihan oikeasti tahtoo tietää mitä hänelle kuuluu ja ihminen joka on valmis seisomaan rinnalla vaikka sitä paskaa sataisi nyrkin kokoisina kimpaleina olalle.

Varsinkin parisuhteissa ja perheissä toisten kuulumisten kysely ja vaikeuksissa auttaminen on todella tärkeää. Yhden tai useamman ihmisen pahoinvointi kun vaikuttaa hirveästi siihen koko yhteisöön. Omasta mielestäni (en ole psykologi tai muukaan ammatti-ihminen, joten pesen käteni vastuusta. Turha yrittää lähettää haasteita.) kuitenkaan toisen huonon olon ei saisi antaa vaikuttaa liikaa omaan mielialaan. Totta kai saa olla huolissaan ja pitääkin olla huolissaan, jos omassa perheessä tai suhteessa joku voi huonosti. Sen toisen huonon olon ei kuitenkaan saisi antaa tarttua, sillä kohta teitä on vain kaksi ihmistä tuijottamassa tyhjyyteen ja miettimässä kestäisikö Ikean kuolontähti kattolamppu lakanasta tehtyä köyttä ja ihmistä. Tuollaisessa tilanteessa saattaa olla suuri apu siitä, että näkee toisen ihmisen toimivan täysin normaalisti, hymyilevän ja olevan positiivinen. Sinä tuon väsymyksen ja uupumuksen ulkopuolisena voit antaa toiselle voimaa olemalla aivan normaalisti ja elävän kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se saattaa tarjota sille ihmisille, joka voi huonosti todella tärkeän kipinän. Toivonkipinän joka saattaa antaa alkusysäyksen sille pimeydestä pois pääsemiselle.

Tietenkin on niitäkin tilanteita kun kauneinkaan hymy ja kaikkensa antanut tukija ei pysty auttamaan toista. Silloin pitää itsekin tunnistaa se tilanne ja ohjata toista hakemaan ihan oikeasti apua. Se saattaa tuntua radikaalilta ja toisesta jopa loukkaavalta, mutta huoli toisesta ihmisestä ei koskaan ole loukkaus. Huoli toisen jaksamisesta ja hyvinvoinnista ei ole negatiivinen asia. Se saattaa tuntua toisesta osapuolesta hetkellisesti siltä, mutta ajateltuaan asiaa saattaa sekin mielipide muuttua. Joskus joutuu olemaan mulkku, että toinen tajuaa tarvitsevansa apua. Älä pelkää olla mulkku, älä pelkää ottaa paskaa niskaan ja pidä huoli siitä että toinen ei pääse kaatumaan. Tietenkin täytyy muistaa myös oma jaksaminen. Et voi auttaa ketään muuta jos et itsekään jaksa pitää huolta itsestäsi. Tämä elämä on monimutkainen peli, mutta toisiimme tukeutumalla ja luottamalla me voitamme tämän pelin. Yhteispelillä voitto syntyy aina paljon helpommin kuin yksinpelinä. Pitäkää huolta.

-Iskä