Mikä isyydessä tuli yllätyksenä?

Sosiaalisessa mediassa on pyörinyt paljon juttuja siitä kuinka vanhemmat kertovat asioita joihin eivät olleet valmistautuneet vanhemmiksi tullessaan. Minun on pakko sanoa, että en ollut ihan hirveän valmistautunut mihinkään. Olen ylpeä isä ja vahvasti läsnä kaikkien lasteni elämässä, mutta en minä erityisesti opiskellut isäksi tulemista. Sen kyllä päätin alusta asti, että en aio olla se isä joka kännää kaikki viikonloput ja arkisin välttelee lapsiaan töissä. Olen aina halunnut olla läsnä kaikessa missä vain pystyn olemaan ja minä ihan oikeasti nautin lasteni kanssa ajan viettämisestä. Oli kuitenkin asioita jotka ihan oikeasti yllättivät minut ja joihin en usko, että olisi edes pystynyt valmistautumaan.

Kakka ja vaipat

Sitä pitää kakkaamista hyvin arkisena asiana eikä sitä ihan hirveästi tullut omassa arjessa ajateltua ennen lapsia. Sitä kävi kakalla muutaman kerran päivässä ja sillä sipuli. Mitä sitä sen enempää paskomista miettimään. Lapset kun tuli kuvioihin niin tämä ajatus meni ihan päälaelleen. Yhtäkkiä sitä kakkaa vain oli koko ajan ja joka paikassa. Oli niskakakkaa, kovaa kakkaa, löysää kakkaa ja erikoisen väristä kakkaa. Kakkaa oikein tutkimalla tutkittiin, että minkäslaista se kakka nyt olikaan ja eikai vain ole mikään tauti tulossa. Muistan erään kaaottisen tilanteen parin vuoden takaa, kun kuopus oli vielä pieni. Olin pojan kanssa kaksin kotona ja meillä oli hyvä fiilis. Poika istui babysitterissä lattialla ja meikäläinen fiilisteli nättiä päivää ja siistiä kotia. Pojalla oli ollut hieman ummetusta ja sitä oltiin lääkitty päivän mittaan, mutta kakkaa ei vain ollut tullut.

Siinä poika sitten alkoi ähkiä ja puhista sitterissä. Olin fiiliksissä, nyt se kakka vihdoinkin tulee ja pojallekin tulee parempi fiilis, kun oli ollut hieman äkäinen. Huomasin, että nyt taitaa vaippa pettää kun kaverin kylki alkoi kastua. Nostin jätkän äkkiä pois sitteristä ja tajusin, että tavara ei vain lopu. Koko selkämys oli jo kirjaimellisesti niskaan asti märkä ja tavara alkoi valua pojan vaatteiden sisästä lattialle. Tein virheen ja otin pojan vaistomaisesti rintaani vasten kun lähdin juoksemaan kohti suihkuhuonetta. Käteni ja vaatteeni olivat täysin tavarasssa. Koko matka olohuoneesta pesuhuoneeseen oli täynnä kakkaisia laikkuja. Kämmenestä valokatkaisijaan jäi kakkainen kädenjälki. Kakkaroiskeita löytyi vielä seuraavanakin päivänä asunnosta. Olen juuri ja juuri päässyt yli tuosta kakkakatastrofista. Kääntöpuolella kamala tilanne on sekin jos sitä kakkaa ei vain tule. Siinä on vanhempi aika epätoivoinen kun pumppailee lapsensa jalkoja ja yrittää kaikenlaisin taikatempuin saada kakan valumaan ulos pienestä ihmisestä. Sitten vielä ne vaipat. Eihän sitä olisi voinut tajuta nuorena miehenä kuinka paljon niitä vaippoja oikeasti kuluu. En edes tahdo tietää minkälaisen auton olisin voinut ostaa rahoilla jotka olen kuluttanut elämäni aikana erikokoisiin ja värisiin vaippoihin.

Pienten lasten seurallisuus

Toinen asia mikä ihan tosissaan yllätti minut oli se kuinka seurallisia todella pienetkin lapset ovat. Kuinka älykkäitä, empaattisia ja ymmärtäväisiä lapset voivat olla. Ajattelin itse nuorempana, että lapset ovat kouluikäiseen asti sellaisia käveleviä kakkantamiskoneita joita pitää vahtia, että he eivät riko itseään tai ympäristöään. Ovat he toki myös sitä, mutta todellisuudessa olen todella monta kertaa yllättynyt ja liikuttunut siitä kuinka älykkäitä nuo pikkusällit ovat. Heillä on ollut todella monessa tilanteessa mahdottoman hyvä pelisilmä ja tilanteen lukutaito. Kun vanhempi on itkenyt tai ollut muuten allapäin, on pieni tyyppi mönkinyt kainaloon ja antanut halin tai pusun. Eihän siinä voi kuin piristyä ja rutistaa tyyppiä. Ovat lapset myös monesti muistuttaneet hyvin hajamielistä isäänsä jostakin asiasta jonka isä olisi taas unohtanut jollei pienet salapoliisit olisi huomauttaneet asiasta. Rikosmaailmassa lapset muuten eivät pärjäisi. He ovat kauheita lavertelemaan ja laulavat toisille aikuisille kaikki tekemisesi, joten jos et ole valmis siihen että kaikki lähipiirissäsi saavat tietää kaikki synkimmät salaisuutesi pidä varasi.

Kyselyikä

Luulen, että kyseleminen on sellainen asia joka yllättänyt aika monen vanhemman. Minut se on ainakin yllättänyt, uuvuttanut ja juuri kun olen luullut, että se helpottaa se onkin kiertänyt selkäni taakse ja potkaissut munille. Itse olen henkilö joka pitää tietovisoista ja pidin itseäni henkilönä, jolla on melko hyvä yleissivistys ja ihan suhteellisen kelpo päättelykyky. Lapsien saamisen myötä tajusin, että en tiedä yhtään mitään. Se tiedon määrä mikä vanhemmalla pitäisi olla ylittää ihmisaivojen kapasiteetin totaalisesti. Pitäisi tietää elämän todellinen tarkoitus, ymmärtää maailmankaikkeuden kokonaisuus ja pystyä selittämään se selkokielellä, tunnistaa jokainen maapallon eläin- ja hyönteislaji, tietää kahden sanan perusteella mikä laulu on kyseessä ja osata valita Fortniteen oikeat asetukset jolla peitotaan jokainen vastustaja. Nykyvanhemmilla on kuitenkin helppoa. Meillä kulkee Google koko ajan taskussa ja jos jotain ei tiedä on se helppo Googlata nopeasti, jotta lapsi joka tulee vakavana sunnuntaiaamuna 06:30 kysymään, että kuinka pitkä on maailman pisin ihminen eikä jätä sinua rauhaan ennen kuin on saanut vastauksen. Google pelastaa, mutta miten vanhemmat ennen Internetin yleistymistä selvisivät? Joutuivatko he myöntämään rajuimmille tuomareille heikkoutensa ja kertomaan että eivät tiedä?

Vaatteiden vanhentuminen

Ihan oikeasti. Miten lapset voivat kasvaa niin nopeasti, että puolet ensimmäisen vuoden aikana hankituista vaatteista on käyttämättömiä, koska ne ovat pieniä? En todellakaan tajunut sitä kuinka nopeasti lapset kasvavat. Varsinkin te jotka olette vasta tulossa vanhemmiksi tai joilla on alle vuoden vanha lapsi. Älkää hamstratko niitä kaikkein pienimpiä vaatteita ihan hirveästi, vaikka kuinka ihania ja halpoja vaatteita löytäisitte. Lapsenne kasvaa niistä yli ennen kuin edes huomaatte ja sitten tajuatte, että teillä ei ole seuraavan koon vaatteita kuin yhdet omilta vanhemmilta saadut 90-luvun retrokuteet. Ennakointi on kaiken a ja o. Minä en sitä osannut, mutta onneksi kaikkea ei tarvitse yksin/itse osatakaan.

 

Vanhemmuuden kokonaisvaltaisuus

Siihen kokonaisvaltaiseen tunteeseen, joka vaikuttaa kaikkeen mitä tekee, suunnittelee tai ajattelee ei todellakaan osannut valmistautua. Sitä tunnetta vain yhtäkkiä eli ja hengitti. Sitä on hyvin vaikea selittää miltä se tuntuu, mutta en usko että itse olin koskaan ennen kokenut sellaista pyyteetöntä ja puhdasta rakkautta. Lapsien saamisen jälkeen kuitenkin koin ensimmäistä kertaa sellaista ylpeyttä, rakkautta, suojeluhalua, pelkoa, iloa että se täytti koko sydämeni ja täyttää vieläkin. Lähes kaikessa tekemisessäni ja päätöksissäni ajattelen lapsiani. Olen muovannut koko elämäni sellaiseksi, että pystyn olemaan lasteni kanssa mahdollisimman paljon, samalla kuitenkin nauttien omasta työurastani. Se on mielenkiintoista miten lapsien saaminen vaikuttaa omaan ajattelumaailmaan, mutta itse olen siitä vain kiitollinen. Lapset ovat minulle rakkainta koko maailmassa enkä pystyisi kuvittelemaankaan elämääni ilman lapsiani. Ilman lapsiani en olisi minä, koen että lapset ovat kasvattaneet minua paljon ja kasvattavat joka päivä. Olen kiitollinen, ylpeä ja onnellinen lapsistani. Toivottavasti saan elää pitkään ja nähdä heidän elävän elämäänsä juuri omalla tavallaan.

Väsymys

Viimeinen pointti jonka listaani laitan on väsymys. Sekään ei varmaan ole hirveän yllättävä asia monen mielestä, mutta kyllä minä yllätyin siitä miten väsynyt voi olla ja miten voi olla väsynyt koko ajan? Olen aina ollut iltavirkku ja todella huono herääjä. Olen iltaisin luovimmassa mahdollisessa tilassa ja monesti iltaisin tulee harrastettua jotakin. Ennen lapsia pelailin aamuyöhön ja raahauduin aamulla töihin, mutta se väsymys meni kuitenkin ohi ensimmäisten tuntien aikana. Nykyään jos sattuu valvomaan yli kymmeneen tuntuu aamulla siltä kuin olisi ryypännyt kolme päivää putkeen ja sitten tarvisi lähteä viemään lasta päiväkotiin ja itseään töihin. Sitten tämä rumba joka päivä uudestaan ja uudestaan. Huolimatta väsymyksestä, en vaihtaisi päiväkään pois. Vaikka jokainen päivä ei ole täydellinen ja matkan varrelle on mahtunut todella rankkojakin päiviä on elämä lasten kanssa ollut elämäni parasta aikaa. 

 

 

-Iskä