Nykyiset kuulumiset duunin saralta

 Kuten tuossa aikaisemmin pikaisessa blogipostauksessa kerroinkin, niin nyt on taas syttynyt pienimuotoinen kipinä tähän blogitekstien kirjoittamiseen ja se tuntuu taas mukavalta. Tälläkin hetkellä itseasiassa kirjoittelen tätä blogitekstiä pikkuisen mökin sisällä ja kaikki kolme poikaani nukkuvat samassa tilassa. Eikai kukaan hullu nyt ilman läppäriä mökille lähde? Noh, sentään tällä kertaa jätimme Xboxin kotiin. Viime kerralla otimme senkin mukaan, mutta saimme sentään hieman elektroniikka tiputettua pois kyydistä. Näistä mökkireissusta ja eri ikäisten kanssa ainoana aikuisena aktiviteettien harrastamisesta tulee omat tekstinsä sitten myöhemmin. Tuossa viimeisimpien blogitekstien välillä on mennyt pitkä aika ja sitä ennenkin blogin kirjoittaminen oli hyvin vähäistä. Elämässä siis on tapahtunut viime aikoina todella paljon muutoksia. Blogin esittelysivun eivät myöskään enää pidä paikkaansa ja infosivun päivittäminen onkin työlistalla kuten myös blogin ulkoasun ja navigoinnin editoiminen, sillä tarkoitus olisi myös lisätä hieman blogikategorioita tänne, mutta katsotaan nyt miten sen toteutan. Ei siitä kuitenkaan sen enempää tässä vaiheessa. Nyt tarkoitus olisi aloittaa nykyisten kuulumisten blogien sarja ensimmäisellä julkaisulla.

Kuten otsikko sen kertookin tässä tekstissä olisi tarkoitus kertoa nykyiset kuulumiset työrintamalta. Sinänsä hauskaa, että kaksi julkaisua aiempi julkaisuni kertoo siitä kuinka olen työtön sossupummi ja nyt omistan kokonaisen julkaisun työstä kertomiselle. Oikeastihan olen aikuisiälläni ollut hyvin vähän työttömänä ja olen lähes aina ollut työelämässä mukana. Olen nyt 33 vuotias kaveri ja minulla on kohta 12 vuotta täynnä katkeamatonta työhistoriaa, joten ihan hirveästi ei ole tullut lorvailtua. Toisinaan on jopa painettu kahta duunia samaan aikaan. Työhän on ollut meikäläiselle aina todella iso ja tärkeä osa elämää. Minähän lopetin aikanaan toisenkin asteen opintoni kesken joten en myöskään lähtenyt mihinkään korkeakouluun opiskelemaan. Onneksi viisastuin aikuisiällä ja nyt tutkintoja taskussa onkin jo kolme, joista kaksi ovat eri alojen perustutkintoja, mutta nykyään taskusta löytyy myös yksi tason 5 tutkinto Suomen 8 tason järjestelmässä, joten pääsin sinne paremmalle puolelle ja se riittää todennäköisesti opiskelujen kannalta. Ainakin tutkintoon johtavien opiskelujen osalta. Se, että sitten täysi-ikäisenä lähtenyt mihinkään opiskelemaan ja jätin vielä viimeisen vuoden opiskelut kesken isäni kuoltua ei varmasti ollut fiksuin vaihtoehto, mutta onneksi en kauaa ehtinyt loisia kun päädyin maanrakennusalalle töihin. Pappani oli työurallaan erittäin pätevä ja kunnioitettu kaivinkoneenkuljettaja, joten todennäköisesti sukunimeni ansiosta pääsin lapiomieheksi kyseiseen yritykseen.

Siitähän se työura sitten lähti liikenteeseen ja huomasinkin pian, että minähän oikeasti nautin Infra-alalla työskentelystä, mutta nimenomaan maarakentajan työstä jossa pääsi tekemään käsillä töitä ja asentamaan putkia, kaapeleita ja kaivoja sekä työstämään pintoja erilaisilla tiivistyslaitteilla, purkamaan vanhoja linjoja erilaisilla sahoilla, polttoleikkaamalla ja poraamalla kaivoihin timanttiporilla reikiä. Sekä kaikesta muusta käsin tehtävästä työstä ihan kaivinkoneen apusilminä toimimisesta liikenteenohjaukseen. Se oli minulle todella mieluinen työ ja tuntui jotenkin, että jatkan siinä samalla pappani perintöä alalla. Jostain syystä kuitenkin kyllästyin työskentelyyn tuossa kyseisessä firmassa joidenkin vuosien jälkeen ja sitten työpestit olivatkin pitkään lyhyitä ja jatkuvasti vaihtelevia. Testattua tuli ainakin: puutarhatyöntekijä, lihajalostetyöntekijä, maansiirron prosessityöntekijä, metallialan prosessityöntekijä, verkkosivujen suunnittelu ja varmaan myös muita lyhyitä pestejä joita en nyt juuri muista. Sitten työllistyin muoviteollisuuden yritykseen prosessinhoitajaksi. Siellä sitten viihdyinkin ja pääsin kokeilemaan noiden vuosien aikana itse prosessityöntekijä hommia kolmivuorotyönä, pyöräkuormaajan kuljettajan tehtäviä kahdessa vuorossa ja kaivinkoneenkuljettajan työtä yhdessä vuorossa. Paikka oli mukava, mutta tajusin että tämäkään ei nyt vielä ole se minun lopullinen paikkani.

Tässä vaiheessa sitten tulikin ero silloisesta kumppanistani ja päätin, että nyt on hyvä hetki hengähtää ja miettiä mitä elämältään työuran/opiskelun kannalta haluaa. Sitten tuli tehtyä hanttihommia, oltua työttömänä, työharjoittelussa ja opiskeltua verkossa ammattikorkeakoulun kursseja. Kuin kohtalon ohjaamana tapasin kuitenkin Tamperelaisen naisen johon rakastuin palavasti. Hän sitten otti minut mukaansa ja toi minut Tampereelle. Sinne minä sitten pysyvästi jäinkin loppujen lopuksi, enkä enää sieltä lähtisi. Vaikka olenkin tällä hetkellä mökillä syntymäkaupungissani ja täällä on mukava käydä, en enää koskaan vaihtaisi tänne takaisin asumaan. Tampere on sydämessäni vahvasti ja se tuntuu ihan oikeasti kodilta, vaikka Jokeri-sydän ei olekaan sammunut Tappara- ja Ilves-fanien painostuksesta huolimatta. 

Tampereella sainkin sitten heti töitä vuokrayrityksestä maanrakennusalalta. Jälleen kerran työt tuntuivat oikein mukavalta, viihdyin töissäni ja tykkäsin siitä mitä teen. Vuokrafirman töissä rakennus- ja infra-alalla on vain se ikävä puoli, että et välttämättä kovin pitkään saa olla samalla työmaalla ja niin itselleni kävi. Olin puoli vuotta noissa hommissa ja eri työkohteita taisi olla ainakin kymmenen. Aina kun aloit oppimaan paikan tavoille, tulikin käsky siirtyä seuraavaan kohteeseen. Tuo pomppiminen ja  vuokratyön jatkumisen jatkuva epävarmuus lopulta ajoivat minut siihen, että aloin samalla etsiä muita töitä. Sellainen löytyikin sitten hyvin nopeasti kylmälaitteita valmistavasta yrityksestä prosessinhoitajana. Tämäkin kylläkin vuokrafirman kautta, mutta sentään 3kk sopimuksella heti alkuun. Se oli hyvin normaalia tehtaan kokoonpanotyötä jota tehtiin kahdessa vuorossa. Ei ollenkaan hassumpi paikka, mutta toki tiedostin että ei loppuelämän ura ole tässä. Sopimusta kuitenkin jatkettiin aina 3kk välein vuoden ajan, mikä oli ihan hyvä juttu sillä Krista alkoi silloin odottaa Noelia ja rahalle oli tarvetta. Sitten saapuikin koko maailmaa mullistanut koronavirus ja sen myötä kaikki vuokramiehet passitettiin tehtaasta ulos ja lähes puolet tehtaan vakituisista työntekijöistä lomautettiin. 

Työttömänä en tainnut ehtiä olla viikkoa pidempään kun samasta vuokrafirmasta jonka kautta olin ollut tuolla tehtaassa töissä soitettiin, että heillä olisi tarjota minulle toisenlaista prosessityötä kumiteollisuuden parissa. Sitä ehdin harrastella kaksi viikkoa kun päässä alkoi huutaa jo ajatus, että tämä ei todellakaan ole minun juttuni. En tiedä mikä siinä oli, mutta se oli yksi vastenmielisimpiä työpaikkoja jossa olen koskaan ollut. Onneksi kuitenkin anoppini oli linkannut Kristalle työntekijän hakuilmoituksen Facebookista ja Krista lähetti sen minulle. Siellä haettiin elektroniikan maahantuontitukkuun varastotyöntekijää täysiaikaisena ja vakituisena. Hain tuota paikkaa ja pääsinkin taloon. Vuosi kului ja opiskelin logistiikan perustutkinnon töiden ohessa tehden normaaleja varastotöitä. Keräilin tilauksia, hyllytin tavaraa, inventoin, muokkailin pakkauksia, purin kontteja trukilla ja mitä kaikkea nyt varastolla voikaan tehdä. Sitten eräänä päivänä pomoni tuli keskustelemaan kanssani kun oli kuullut, että olen taitava elektroniikan ja tietotekniikan kanssa. Firman takuuhuollon puolella olisi paikka esitystekniikan näyttöjen ja kuluttajatelevisioiden korjaajana jos sellainen kiinnostaisi ja kyllähän se kiinnosti. Siirryin takuuosastolle elektroniikkahuoltajaksi oikein mukavan työparin kanssa tekemään hommia. Tuossa työn ohessa jouduin myös olemaan paljon tekemisissä asiakkaiden kanssa ja opastamaan heitä laitteiden käytössä sekä ottamaan yhteyttä erilaisissa laitteisiin liittyvissä seikoissa.

Pian taitoni myös asiakkaiden kanssa huomattiin ja minulle tarjottiin osittaista paikkaa myös takuuosaston asiakaspalvelijana ja jatkaisin samalla myös näyttöjen ja televisioiden huoltoa. Otin haasteen vastaan. Tämän takuuosaston jokapaikan höylän paikan aikana opiskelun myös tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon töiden ohessa. Pian kuitenkin todettiin, että yrityksen ICT-infraa ja verkkosivuja tulisi uudistaa, koska ne olivat olleet jo helposti yli 10 vuotta samanlaiset ja auttamatta vanhentuneet. Tähän projektiin sitten kysyttiin minua ja suostuin. Siinä vaiheessa toimenkuvani oli jo niin laaja, että titteliksi tuli ICT-specialist. Vuosien varrella toimenkuva sitten vakiintui huollon puolen ammattinäytöistä vastaavaksi henkilöksi, verkkosivujen ylläpitäjäksi, ERP-järjestelmän kehittäjäksi ja myös toisinaan sitten tuurasin takuupuolen asiakaspalvelijoita ja kuluttajatelevisioiden huoltajaa. Käytännössä kuitenkin istuin suurimman osan päivästä toimistossa tietokoneella ja kaikki mikä liittyi IT-osaamiseen oli minun vastuullani. Olin itseasiassa melko ylpeä siitä kuinka nykyaikaiseksi minun aikanani monet erilaiset sivustot ja järjestelmät tulivat. Pääsin työskentelemään monissa mielenkiintoisissa projekteissa ja olin korkeammassa asemassa kuin koskaan ennen työelämässäni, sitten aloin opiskella tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkintoa tämän kaiken ohessa ja se oli viimeinen virhe. 

Olin jo aiemmin huomannut, että en lopeta työntekoa edes kotiin tultuani, vaan vastailen toimistoaikojen ulkopuolella työpuhelimeen, työmaileihin ja fiksailen sivustoja ja asentelen softia myös kotona ja vielä ihan yömyöhään teen tutkintoon liittyviä tehtäviä ja näyttötöitä. Jossain vaiheessa sitten huomasin, että oma jaksamiseni oli tullut loppuun. Moni oli varoitellut minua jo pitkään, että ei hyvältä näytä ja että jotain olisi tehtävä tai kuolet tuohon työhön ja monia monia muita asioita minulle sanottiin, mutta minä sivuutin ne ja halusin vain olla paras siinä mitä teen ja osata kaiken sekä tietysti myös saada EAT:n suoritettua, koska siinäkin tahdoin olla paras koska omasta perheestäni vanhempani tai sisarukseni eivät ole kukaan opiskelleet perustutkintoa pidemmälle niin pitihän minun nyt olla ensimmäinen ja helppoahan se oli tuollaisen työn lisäksi jossa vastuualueita on miljoona. Kaikki varmasti arvaavat mihin tämä päättyi ja siitä taitaa olla myös blogiteksti jossain blogin syövereissä. En ole ainakaan yhtään blogitekstiä koskaan poistanut, vaikka ne eivät enää pitäisi paikkaansa tai en enää olisi samaa mieltä kuin silloin. Blogijulkaisu on aikansa tuotos ja ihmiset sekä heidän mielipiteensä voivat muuttua.

No siinähän tuli se loppuunpalaminen, masennus ja toipuminen oli pitkä. Tyhmänä päätin myös sairasloman aikana ottaa lopputilin, vaikka olisin päässyt palaamaan paljon kevyempiin hommiin. Siinä hetkessä kuitenkin tuntui siltä, että en pysty enää koskaan menemään siihen työpaikkaan. Vaikka todellisuudessa vikahan ei ollut mitenkään työpaikan, vaan ihan täysin minun. Ahnehdin kaikkea aivan liikaa itselleni. Sitten olinkin työtön ja toipumassa hermoromahduksesta. Päätin olla hetken sairaslomalla ja toipua kunnolla. Sitten kuitenkin parisuhteemme Kristan kanssa tuli siihen pisteeseen, että asumusero oli enää ainut ratkaisu. Minusta johtuvista syistä kuten varmasti jokainen osaa arvata. Sekin oli henkisesti kova paikka, mutta uutta romahdusta ei enää tullut. Siitä arvasin, että alan nyt olla työkunnossa. Olen aina saanut työpaikan parin viikon sisällä siitä kun olen alkanut hakemaan ja nyt pitkän eri alojen työkokemuksen lisäksi taskussa oli vieläpä kolme tutkintoa. 

Paikkaa ei kuitenkaan heti ensimmäisten kuukausien aikana löytynyt, kunnes pääsin Elisan etäasiakaspalvelijaksi vuokrafirman kautta ja sain tehdä töitäkin vielä kotoa käsin. Tämä projekti ei kuitenkaan kestänyt kuin kaksi viikkoa ja sitten oltiin taas kortistossa. Yritin jatkuvasti hakea IT-alan töitä koska sinnehän olin kouluttautunut kahdellakin eri tutkinnolla, osaamista myös löytyi oman yrityksen myötä joka pyöri sivutoimisena vuodet 22-24 sekä tietysti todella kattava osaamispaketti viimeisimmästä työstä ja todella hyvillä arvosanoilla olevat paperit. Työpaikkaa ei kuitenkaan löytynyt ja pian huomasin, että olen ollut 8kk työttömänä joka on pisin aika mitä olen koskaan ollut työttömänä. Sitten päätin nöyrtyä ja soitin tutulle henkilöstövuokrausfirmalle, että olisiko heillä mitään töitä. Lupasivat palata asiaan eikä siinä montaa päivää mennyt kuin he soittivat ja sanoivat, että maarakentajille olisi nyt todella kovaa kysyntää ja sinähän sitä osaat tehdä. Minä sitten naureskelin mielessäni, että ympyrä sulkeutuu. Mies palaa taas maanrakennushommiin, mutta ehkäpä se sitten on minun alani kun elämä sinne niin usein ohjaa. 

Aloin sitten työskennellä vuokrafirman kautta erään ison urakoitsijan suurella työmaalla eri alihankkijoiden kanssa hommia eri kaivinkoneenkuljettajien kanssa työskennellen ja pyöräkuormaajalla itse ajellen. Kontrasti neljän vuoden sisätöiden jälkeen äärimmäisen fyysiseen ulkotyöhön on muuten aika suuri, voin kertoa. Voin kertoa, että oli lihavan pojan hiki ja painokin alkoi ihan pudota silmissä. Kun kauluspaita ja farkut tietokoneen edessä lämpimässä ja ilmastoidussa toimistossa vaihtuivat huomiovaatteisiin ja suojavarusteisiin märässä kaivannossa tai likaisessa pyöräkuormaajan hytissä niin voisi luulla, että siisti sisätyö houkuttaisi enemmän kuin koskaan takaisin. Näin ei kuitenkaan ollut. Minusta tuntui siltä kuin olisin tullut kotiin. Nautin jokaisesta sekunnista työmaalla ja jokaisesta yksinkertaisestakin työtehtävästä jota pääsin tekemään. Liityin hyvin nopeasti Rakennusliittoon, koska tajusin että kaikesta menneestä kokemuksesta ja koulutuksista huolimatta tämä on se ala missä minun on henkisesti hyvä olla ja nautin alasta. Päätin, että nyt en enää alaa vaihda. 

Vuokrafirman kautta työskentelyssä taas on se ikävä puoli, että jatkuminen on aina epävarmaa mutta päätin että en anna sen nyt häiritä ja teen vaan työni 100% tarkasti ja hyvin. Pääsin myös nopeasti tekemään todella monipuolisia työtehtäviä verrattuna muuhun vuokrahenkilökuntaan työmaalla. Puoli vuotta oltuani vuokramiehenä kysyi erään alihankkijan kaivinkonekuski minulta kiinnostusta ihan vakituiseen paikkaan heidän yrityksessään, koska olivat vakuuttuneita työn jäljestäni ja tulimme todella hyvin juttuun. Eli nyt ollaan sitten taas vakituisessa työpaikassa Infra-alalla ja työajatkin ovat niin mukavat, että ne eivät oikein koskaan häiritse arkea lasten kanssa ja jos ylitöitä tulee niin nekin saa yleensä sovittua. Eli ympyrä on nyt sitten todellakin sulkeutunut ja mä oon palannut tekemään sitä mitä oikeasti osaan ja sitä mistä oikeasti tykkään. Infran miehiä. Nyt toivottavasti sitten pysyvästi. IT-miehestä raksamieheksi ja koska työt ei paina koko ajan sressiä hartiohin niin mun on ihan hitosti parempi olla henkisesti. Ja meikäläisen elopainolla (ainakin aloittaessa) on rasva tirissiyt jo siihen malliin pois miehestä, että kaikki läheiseni ovat kiinnittäneet huomiota keventymiseen. Se toki on itselleni vain positiinen asia, koska elopainoa oli kertynyt jo aivan liikaa.

Kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväine nykyiseen työpaikkaani ja yritykseen jolle työskentelen. Ei siitä nyt mihinkään vain pääse, että maan rakentaminen on se minun leipälajini ja Pirkanmaalla ei paljon ammattimaisia maanrakentajia ole joten työnäkymätkin näyttävät hyvältä. Toki vakituinen sopimus jonka sain on jo itsessään tae tulevaisuudesta. Kuitenkin nähden siihen, että 8kk sitten vielä olin aivan varma, että töitä ei enää tule ja meikäläinen asustelee pikkuisessa kerrostalokaksiossa ilman autoa työttömänä vanhaksi paltuksi asti ja katkeroituu ajan myötä. Työttömyydessä ei siis ole mitään väärää ja siitä ei pidä kokea syyllisyyttä, itse vain olen ihminen jolla on oltava työpaikka jonka avulla itselläni pysyvät päivärytmit yllä ja en myöskään itse nauti elämisestä Kelan tarjoamalla tulotasolla. Nyt onneksi kuitenkin herra on palannut töihin ja tuntuu siltä, että voi elää taas normaalia elämää. Työt jäävät työmaalle, ulkona oleminen virkistää, liikunta saa olon paremmaksi ja kaiken lisäksi pidän paljon siitä mitä työkseni teen. Joten tällä hetkellä elämässä työrintamalla menee todella hyvin.

-Iskä