Videopelaaminen: lasten ja nuorten turmio, hauskaa yhteistä tekemistä vai kenties oppimista?

 Huomioksi: Jos et jaksa lukea maratonitekstiä loppuun mutta haluat kuitenkin sanoa sanottavasi tekstin lopuksi on teille pari kysymystä ja pari uutista.

Photo by Oberon Copeland @veryinformed.com on Unsplash

Tänään käydäänkin tälläisen lapsesta asti pelanneen nörttimiehen lempiaiheiden pariin: Videopelaaminen. Tuo hyvin mielipiteitä jakava aihe, mutta silti niin useassa perheessä harrastettava asia. Videopelejä pelataan nykyään monella eri tavalla. Se ei ole enää sitä perinteistä perheen yhteisellä tietokoneella Aapelin biljardin pelaamista tai olohuoneessa Nintendon pelaamista silloin kun isä ei katso jääkiekkoa tai yleisurheilua. Videopelaamisesta on tullut osa arkea. Sitä harrastavat ihan kaikenikäiset ihmiset. Toiset tietokoneella hyvin vakavissaan jotakin e-sports peliä kuten Counter-Strike tai League of Legends. Tietokoneella moni pelaa myös MMORPG-pelejä (massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli) kuten esimerkiksi World of Warcraft. Toki E-sports pelejä pystyy pelaamaan myös konsoleilla ja MMORPG-pelejäkin myös, mutta ehkä kaikkein kilpailullisin ja ammattimaisin tapa pelata on kuitenkin vielä PC-maailmassa. Roolipelien suhteen en oikeastaan osaa sanoa, mutta ainakin yksi maailman suosituimmista MMORPG-peleistä Final Fantasy XIV löytyy myös konsoleiden valikoimasta. 

Photo by ELLA DON on Unsplash

Nuo mainitut konsolit. Niitähän löytyy nykyään todella monesta taloudesta ja joistakin jopa useampia (saatan olla syyllinen tähän). Konsoleilla pelaaminen onkin aina ollut PC-pelaamisen rinnalla se toinen vakavasti otettava pelaamisen muoto ja jokaisen konsoligeneraation m5yötä on niiden suorituskyky tullut lähemmäs PC-puolen suorituskykyä. Näistä syvemmistä nörttijutuista puhuminen tapahtukoon toisessa blogissa (joka saattaa jopa olla rakentumassa). Näiden rinnalle on kuitenkin noussut todella nopeasti mobiilipelaaminen. Todella monella lapsella on jo todella nuorena jonkinlainen tabletti tai puhelin. Sitten hyvin nopeasti he oppivat käyttämään sitä taitavammin kuin vanhempansa ja hetken päästä äidin pikku Iina tai Iiro jo tappaa zombeja taistelukentillä kun hän vielä vähän aikaa sitten katsoi Youtube Kidsiä ja Pipsa Possua. 

Olen muutenkin konservatiivinen vanha jäärä joten saatan hyvinkin olla sitä myös pelaamisen maailmassa, minun mielestäni lapsille haitallisin tapa pelata videopelejä on nimenomaan mobiilipelit siellä puhelimella/tabletilla. Joskus se vain on niin helppoa tuupata sille omalle pikku kullanmurulle puhelin käteen, että saa hetken ihan vain rauhassa juoda kahvia ystävän kanssa tai vaikka vain istahtaa ja hengähtää. Kuinka moni meistä oikeasti vahtii sitä mitä siellä puhelimella/tabletilla tapahtuu? En todellakaan ole mikään jeesustelemaan tässä asiassa, mutta voin kirjoittaa asioista mitä olen seurannut ja mistä olen oppinut. Liian nuorena tuohon adrenaliinin ja nopean dopaaminin tuoton maailmaan joutuneista lapsista voi olla hyvin vaikeaa rauhoittua katsomaan esimerkiksi kokonaista elokuvaa aikuisten kanssa, keskittyä värittämistehtävään, keskittyä lautapelien pelaamiseen, keksiä oma-aloitteisesti leikkejä tai varsinkaan leikkiä itsekseen. 

En todellakaan ole mikään malliesimerkki tässä ja koko blogini ideahan on ollut nimenomaan olla vastakohta niille glitterillä koristelluille perheblogeille joissa kaikki on aina vain niin saatanan ihanaa. Meillä ainakin kun pojat alkoivat pelaavat Fortnitea (10 ja 11v) ja kyllä tiedetään että ikäraja on 12v. Väitän että jos nyt tehtäisiin ratsia suomalaisten koteihin ja katsottaisiin kuinka moni lapsi pelaa varsinkin Fortnitea alaikäisenä, käyttää somepalveluja alaikäisenä tai pelaa muita pelejä alaikäisenä luulisin, että aika moni vanhempi lähtisi jalkapuuhun. Enkä todellakaan ole tässä syyttelemässä. Syyllinen olisin itsekin. Meillä on jopa viisivuotiaalla oma puhelin jota hän voi katsella autossa tai silloin tällöin kotona jos on juuri tuollainen aiemmin mainittu hetki. Konsolipelaamista hän on alkanut hieman harjoitella isompien veljen kanssa ja meidän aikuisten kanssa, mutta siihen hän on omasta mielestäni liian pieni. 

Meillä ainakin siinä vaiheessa kun isommat pojat siirtyivät Fortniten maailmaan heistä tuli huomattavasti hermostuneempia ja tuntui kuin heillä olisi valtava voittamisen paine. Sitten alkoi myös toisten nimittely ja kun kuunteli tuota Voice Chattia niin tämä nimittely oli ihan yleistä ja kaikki tekivät tätä keskenään. Siis jätkät jotka pelaavat samassa tiimissä? Mitä helvettiä? Tuhansia tunteja elämäni aikana erilaisissa pelimaailmoissa viettäneenä ei ole tullut kyllä hirveän usein omia tiimikavereita haukuttua, mutta tässä nykynuorten maailmassa se tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että siellä käyttäydytään toisia kohtaan törkeästi ja huudetaan. Herranjumala sitä huutoa. Itse en kovin kauaa jaksa sitä huutoa kuunnella kunnes konsoli sammuu, Micon äiti on hieman kärsivällisempi, Jimin äidistä en osaa sanoa. Tästä aiheesta on hyvin vähän ollut puhetta sinne suuntaan, muutakuin että olen nimenomaan maininnut tuosta kamalasta käytöksestä. 

Pidän itse pelaamisesta hyvin paljon ja tuota mainittua Fortnitea pelaan myös jonkin verran. Aiemmin pelasin enemmänkin, mutta nyt olen enemmän keskittynyt muihin projekteihin iltaisin. Pelaaminen on kuitenkin itselleni sellainen harrastus joka on seurannut läpi elämän ja tulee todennäköisesti seuraamaan. Se on hauskaa, suhteellisen edullista jos osaa tehdä oikeat valinnat ja siinä saa hetkeksi unohtaa kaiken stressin ja tehdä jotain ihan muuta. Nykylasten kanssa tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Enemmänkin tuntuu siltä, että se aiheuttaa lapsille enemmän painetta ja stressiä. Joillekin se voi olla jopa addiktoivaa, tämä koettiin meidänkin perheessämme, mutta siitä päästiin onneksi yli ja sitä ongelmaa ei enää ole. Olen aina sanonut pojilleni, että pelaamisen tulisi olla hauskaa ja silloin kun se ei ole enää hauskaa niin tulee lopettaa. Niin olen itse pelannut yli 20vuotta joten tiedän mistä puhun, mutta heidän mielestään heillä on hauskaa. Joskus tekisi mieli laittaa puhelin nauhoittamaan tätä heidän “hauskanpitoaan”. En oikein edes tiedä mitä tuolle pitäisi tehdä? Onko lukijoilla ideoita tai samaistutteko tilanteeseen? Rajoitamme tottakai pelaamista, mutta koska tuotakin peliä tavoitteellisesti harrastetaan ei sitä raaskisi kokonaan pois viedä. 

Mikä saa lapset haukkumaan toisiaan pelatessaan peliä samalla puolella? Ja miksi saman joukkueen jäsenten tulee kilpailla keskenään? Kenellä on eniten kaatoja, kenellä on eniten sitä ja tätä ja tuota. Itse ainakin olen aina pelannut joukkuepelejä sillä mentaliteetilla, että yhdessä voitetaan ja yhdessä hävitään. Kuten kymmenet ellei jopa sadat pelikaverini vuosien varrelta. Toinen asia mikä on hyvin häiritsevää ainakin näin perusduunarille, joka yrittää lisätuloja repiä kevytyrittäjyydestä jotta olisi varaa kaikkeen niin on tuo kilpavarustelu vielä varusteiden suhteen. Kaiken täytyisi olla parasta ja samaa kuin millä lempistriimaajat pelaavat, siis nämä kaverit jotka pelaavat ammatikseen. Sitten meikäläisen 10-11v sällien pitäisi saada kamat kuin nuo jätkät jotka tienaavat satoja tuhansia tai miljoonia pelaamisellaan. Jotenkin tuntuu, että tuo sosiaalinen media on osaltaan hämärtänyt lasten käsitystä asioiden arvosta ja rahan arvosta. Tämä saattaa olla brutaalisti sanottu, mutta minusta sosiaalinen media ja varsinkin tällainen kilpa-asettelu erilaisen materian kanssa on saanut lapset jopa hieman kiittämättömiksi. He eivät toki itse tajua sitä, mutta silti itsestä se tuntuu pahalta.

Olette kovalla rahalla hankkineet uusimman generaation pelikonsolit ja toki yksi vanhempikin löytyy, näytöt niihin ja vieläpä yhden erittäin laadukkaan sellaisen nimenomaan tähän kilpapelaamispisteelle, ammattilaistason hiiret, matot ja näppäimistöt sekä tietysti pelituolin, pelipöydän ja vanhoja hiiriä ja näppämistöjäkin on kasa laatikossa. Sitten itse pelaa ihan tyytyväisenä nojatuolista uusimman generaation heikoimmalla ja halvimmalla konsolilla, normaalilla ohjaimella ilmaan mitään lisähankintoja (ellei ohjainten laturia ja kuulokemikrofonia lasketa sellaiseksi) 32” tuumaisesta perus LG:n telkkarista ja minulla pelatessa on hauskaa! Ja kun huomaan, että minulla ei ole niin minä lopetan. Jotenkin tämä kaikki on sumentanut lasten käsityksen siitä mikä on itselle riittävää ja millä pärjää ihan riittävästi. Kaiken ei todellakaan tarvitse olla parasta. Sama näiden pelin sisäisten ostojen kanssa, sinun lapsellasi ei todellakaan pidä olla 5000euron edestä erilaisia “skinejä” koska kaikilla muillakin on, koska ei vittu ole. Ja jos on niin sitten hävetkää. Toki mekin olemme jonkin verran jätkälle skinejä ostaneet, mutta hän on yleensä tienannut rahansa niihin jollain tavalla mutta ei onneksi ole enää tätä skinimaniaa ollut hetkiin.

Photo by 6 9 on Unsplash

Lapsien pelejä pitäisi oikeasti vahtia aina, mutta kun ei mukamas ole aikaa. Mikä minuakin estäisi silloin kun en ole töissä niin mennä kirjoittamaan vaikka näitä paskoja blogejani tuonne meidän pelihuoneeseen ja vähän samalla kuuntelemaan. Kyllä, luit oikein. Meillä on pelihuone. Meillä on huone, jossa on kolme pelipistettä jotka on kaikki varusteltu siten, että niissä pystyy pelaamaan verkossa kuulokemikrofonin kanssa tiiminä. Me aikuisetkin harrastamme sitä. Katsoin itseasiassa tuossa jokunen aika takaperin, että olimme jo aikuisten keskenkin pelanneet yli 500tuntia Fortnitea. Meillä siis molemmat vanhemmat pelaavat ja meillä on molemmilla ystäviä jotka pelaavat myös ja meillä on aina sellaiset +30v tiimit serverillä nostamassa puolella peliserverin keski-ikää, mutta meillä sentään on hauskaa eikä ole tarvinnut olla ostamassa parhaita kamoja siksi että kun tuolla striimerilläkin on tuo ja kaikilla kavereillakin on. 

Jos olisimme ostaneet kaiken pelaamisen suhteen mitä molemmat isommat pojat ovat halunneet niin olisimme jo joutuneet myymään molemmat automme ja ottamaan lisää töitä, että pojat saisivat pelata peliä jota kuitenkin ihan oikeasti pystyy pelaamaan vaikka 30-40e maksavalla Playstation 4:sella tai Xbox Onella vielä tänäkin päivänä, tuo meidän “extra” pelipaikkamme on juuri tuollainen. Vanhassa 49” LG:n FullHD:n telkkarissa kiinni oleva Xbox One ja ohjain. Setin kokonaisarvo ehkä 80-100e? Mutta vanhemmilla herroilla pelkästään konsoli oli aikanaan 500 vai peräti 600e ja siihen 200e näyttö ja 300-400e edestä muita lisätarvikkeita niin alkaa menemään todella rajusti yli. Toki nykyään kun myös Krista käyttää tuota pelipistettä niin se hieman tasoittaa tilannetta, että ei sentään ihan vain 10-11v lasten käytössä ole tuo piste. Nykyää toki kaikkien näiden arvo on hieman laskenut käytössä ja iän myötä, mutta silti. Oman pelipisteeni arvo uutena on ehkä kokonaisuudessaan noin 450e ja olen ollut siihen äärimmäisen tyytyväinen enkä aio uutta pelilaitetta tähän generaatioon edes hankkia. 

Photo by Pandhuya Niking on Unsplash

Sitten on tosiaan vielä tämä puhelinpelaaminen. Android-maailmassa ainakin Family Link käyttöön. Sinne selkeät rajoitukset mitä voi ladata, mitä voi katsoa ja kuinka kauan ruutua voi katsoa ja milloin ruutua voi katsoa. Family Linkistä voit myös seurata missä lapsesi menee jos alkaa huolestuttaa jossei hän ole tullut vaikka silloin kun pitää niin kotiin. Stalkkaamiseen sitä ei saa käyttää, muistakaapa se sitten myös! Mobiilipeleistä on myös sanottava se, että varsinkin lapsille suunnatut mobiilipelit on nykyään suunniteltu niin inhottavasti, että ne ovat periaatteessa “ilmaisia”, mutta jotta pääset etenemään siinä sen jälkeen kun olet jo koukussa täytyy sinun alkaa maksamaan jostakin oikeaa rahaa. Itse ainakin mielummin maksan rehdin kuukausimaksun jostakin pelipalvelusta tai ostan sen suoraan omaksi kuin joka päivä tai joka toinen päivä syydän joitakin euroja johonkin mobiilipeliin joka unohdetaan jo seuraavalla viikolla kun on tullut taas uusi buumi. Samaistuuko porukka tähän? Onhan tämä nyt aika villiksi rahastamiseksi mennyt tämä pelaaminen ja itseltäni se ainakin syö myös jonkin verran sitä iloa. Juuri viimeksi harmistuin kun luin, että Xbox Game Pass nostaa taas kerran hintaansa ja aloin mököttää. Koska XboX on lempikonsolini ja Game Pass lempipalveluni. Mutta ehkä siinä on taas tarpeeksi ränttiä tähän väliin. Otetaas muutama kysymys muuten niille jotka lukivat tänne asti tai tulivat vain kurkkaamaan:

1. Pitäisikö minun alkaa taas lukea näitä tekstejä, että ne jotka eivät jaksa lukea meikäläisen maratonitekstejä mutta vähän kiinnostaa kuitenkin? Johonkin helposti käytettävään palveluun ladata nämä äänitteet sitten ja upottaa suoraan vaikka tänne sivulle kuten blogin alkuaikoina?

2. Pitäisikö minun taas perustaa Instagram-tili tämän blogin kylkeen missä iskän perus elämää tulisi tarinoiden muodossa esiin päivittäin? 

Vastata voit sähköpostilla TÄSTÄ tai ihan vain kommentoimalla postaukseen!