Heti alkuun disclaimer: Jos et tahdo lukea mielenterveysongelmiin liittyviä tekstejä tämä ei ole sinulle.
1.12.2025 Oli tietynlainen käännekohta elämässäni. Aion myöhemmin palata tuon päivän tapahtumiin, mutta en ole vielä valmis puhumaan tuon päivän tapahtumista julkisesti. Tuona päivänä kuitenkin tajusin, että minun on tehtävä omalle mielenterveydelleni jotakin. En välttämättä olisi edes tajunnut sitä itse kuinka syvällä olen, mutta Krista on auttanut minua paljon tajuamaan miten käytökseni eroaa niin sanotusta normaalista.
Olen koko elämäni ollut melko laidasta laitaan ihminen. Minulla ei ole ollut käytössä mitään päivittäisiä lääkityksiä. Nuorempana käytin melko paljon päihteitä, mutta Tampereelle muuton jälkeen tuokin muuttui. Olen omasta mielestäni elänyt melko normaalia elämää, mutta kun tätä lähdetään tarkastelemaan lähemmin elämäni on oikeastaan ollut jatkuvaa ylä- tai alamäkeä. Hyvin harvoin elämäni on ollut vain tasaista normaalia suorittamista. Aina on ollut joko miljoona projektia päällä tai vaihtoehtoisesti olen ollut ihan helvetin saamaton. Aina on myös tuntunut siltä, että en ole ihan kokonainen vaan aina tarvisi saada vielä jotain suoritettua tai jokin asia täydentämään tilannetta. Nyt kun tilanne on rauhoittunut ja pystyy tarkastelemaan elämäänsä jälkikäteen ulkopuolelta ovat tietyt asiat ilmiselviä.
Tämän vuoden tammikuussa jouduin elämäni ensimmäistä kertaa osastohoitoon. Sijaintina Tampereen Yliopistollisen sairaalan kriisiosasto. Diagnoosina kaksisuuntaisen mielialahäiriön maaninen jakso ilman psykoottisia oireita. Uskon, että olen kärsinyt koko aikuisikäni kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta vasta nyt 33 vuotiaana minulle puhkesi ihka ensimmäiset ihan oikeat maniavaiheet. Lievempiä hypomaanisia jaksoja elämään mahtuu varmasti kymmeniä ja jo vuonna 2024 masennus iski niin pahasti, että en päässyt päiväkausiin ylös sängystä. Osastohoito oli siis ihan aiheellinen. Viimeistään tuolla ollessani kun minulle syötettiin mieltä tasaavia lääkkeitä ja rauhoittavia tajusin, että olen herännyt tähän tilanteeseen aivan liian myöhään. Jälleen kerran oppi piti ottaa kantapään kautta.
Minulle iski niin paha maaninen vaihe viime vuoden joulukuussa, että tulin sössineeksi todella pahasti ihmissuhteita, talouden hoitaminen oli täysin retuperällä ja päihteiden käyttö karkasi hetkellisesti aivan käsistä. En kontrolloinut itseäni kymmeneen päivään lainkaan ja se ei todellakaan ole minulle, 33 vuotiaalle isälle tyypillistä. Onneksi asuin erillään Kristasta ja lapsista tuon ajan enkä ainakaan altistanut sen pahemmin lapsia omalle sairaudelleni. En todellakaan ollut tuolloin siinä kunnossa, että olisin voinut huolehtia lapsista. Niin uskomattomalta ja häpeälliseltä kuin se tuntuukin myöntää. Olen isä jolla on diagnooseina ADHD ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Nyt kuitenkin nuo molemmat sairaudet ovat kontrollissa ja lääkityksen sekä avohoidon alla. Tässä tekstisarjassa tulen käsittelemään tätä asiaa enemmän ja tämä teksti saa toimia sarjan avauksena.
Teksteissä aion puhua osastohoitoon johtaneista syistä, erilaisista lääkityksistä, omista tunteista sairauksien suhteen, ihmissuhteiden hoitamisesta, perhe-elämän ja sairauden yhteen sovittamisesta sekä yleisesti ottaen matkasta tämän sairauden kanssa. Blogissa tulee kuitenkin olemaan myös muita tekstisarjoja sekä erillisiä yksittäisiä tekstejä joten blogi ei todellakaan tule keskittymään pelkästään tähän.
-Iskä
Kommentit
Lähetä kommentti