Lapsenteko on helppoa, isyys ei

Suurin osa murrosikään ehtineistä miehenaluista osaa tehdä lapsen. Se nyt ei mikään hirveä haaste ole sellaisille ihmisille, jotka ovat kykeneväisiä lapsia samaan. Ikävä kyllä kaikki eivät siihen ole kykeneväisiä ja ikävä kyllä monesti juuri sellaiset ihmiset, jotka tahtoisivat ja olisivat varmasti hyviä ja rakastavia vanhempia eivät fyysisesti voi saada lasta. Toiset saavat tekoprosessin loppuun nopeammin kuin toiset. Hyvinkin helppo mekaaninen toimenpide kunhan vain löytää suostuvaisen kaverin kyseiseen toimenpiteeseen. En ole kyseisen prosessin asiantuntija ja kokemuksia itseltäni tekovaiheesta löytyy sen verran vähän, että en lähde sen enempää avaamaan tuota lapsen tekemisen prosessia, eikä varmaan tarvitsekaan. Veikkaan, että tätä blogia lukevat lähinnä ihmiset joilla on perhettä joten kyllä te tiedätte miten se lapsi tehdään, suurin osa varmasti paremmin kuin minä. 

 

Asia mistä kuitenkin tiedän jotain ja mielestäni olen siinä aika taitava on isyys. En väitä olevani täydellinen tai maailman paras, mutta pystyn puhtaalla omallatunnolla sanomaan olevani lapsilleni hyvä isä. He saattavat kyllä olla asiasta eri mieltä. Varsinkin silloin kun on nukkumaan menemisen aika, pelikonsoloiden sulkemisen aika, kun arkena ei saa karkkia ja monissa muissa tilanteissa. Asettamani säännöt kuitenkin ovat sitä rakkautta. Pojat kyllä tulevat ymmärtämään sen vielä vanhetessaan. 

 

 

Viime sunnuntaina vietetiin isänpäivää ja silloin tulee tietysti mietittyä isyyttä jonkin verran. Taas kerran kun lapset ja kumppani toivat minulle aamukahvin ja rakkaudella tehdyt/hankitut lahjat purskahti tämä työpaikan kivikasvoksikin haukuttu isämies hillittömään itkuun, onnesta tietenkin. Nuo haparoivin kirjaimin tehdyt kortit ja kirjoitukset rakkaudesta minua kohtaan eivät koskaan kyllästytä. Ne saavat sisälle sen olon, että olen tehnyt asioita oikein ja kaikista karheuksista huolimatta lapseni rakastavat minua ja minä heitä. Vaikka aina ei asiat mene putkeen, niin me rakastamme toisiamme ja sitä tunnetta ei meiltä voi viedä mikään. Se on aina siellä kaiken taustalla. 

 

 

Isäinpäivänä kuitenkin mieleen tulee niitä ikävämpiäkin ajatuksia. Ensimmäisenä tietysti oma isäni, joka ei ikävä kyllä enää täällä keskuudessamme ole. Hänestä en nyt tässä tekstissä aio sen enempää puhua, vaikka se ihan saatanallinen ikävä nouseekin aina isänpäivä aikaan. Hänestä jo pari vuotta sitten kirjoitin isänpäivän aikaan: https://kaksjakolme.blogspot.com/2021/09/terveiset-toiselle-puolelle.html

Toinen asia mikä minulle tuli mieleen ovat huonot isät. Anteeksi ruma ilmaus, mutta vaikka kuinka kohtelias tahtoisi olla, niin joitakin ihmisiä vain voi kutsua sellaiseksi. Enkä tarkoita nyt ihmisiä joilla on päihdeongelma, mielenterveysongelmia, terveydellisiä ongelmia tai jotain muuta vastaavaa. Tarkoitan isäihmisiä, jotka ovat tahtoneet tehdä lapsen, mutta eivät halua/jaksa ottaa omasta lapsestaan vastuuta. Ihmisiä jotka kokevat lapsensa rasitteeksi tai käyttävät lapsiaan tavalla tai toisella hyväksi / oman etunsa tavoitteluun työkaluina. Mainitsin ensimmäisessä kappaleessa tässä tekstissä lapsen tekemisen helppouden. Sehän on hyvin helppoa harrastaa suojaamatonta seksiä jopa helpompaa kuin suojattua, mutta monille isäihmisille tuntuu olevan mahdoton tehtävä kantaa omasta lapsestaan vastuu. Pienestä lapsesta joka on heidän omaa lihaa ja vertaan. Sitten kuitenkin nämä samat yksilöt hakevat lähibaarissa sääliä siitä kuinka he eivät ole nähneet lastaan vuosiin ja esittelevät viisi vuotta vanhoja kuvia lapsestaan lapsen äidin Facebook-profiilista muille kantabaarin asiakkaille. Ulosottoviranomainen muistuttelee maksamattomista elatusmaksuista, kun isännät imemät kantakuppilassa bisseä ja itkevät julmaa elämää. Lapsi yrittää soittaa isänpäivänä, mutta juuri tavattu Irmeli sattuu juuri olemaan yökylässä joten lapsiraukalle ei vastata puhelimeen. 

 

 

Ylläoleva teksti on toki satiiria, mutta siinä on totuuden hiven. Olen kuullut kymmeniä yllämainitun tarinan kaltaisia tarinoita ”isistä”, jotka eivät vain kykene olemaan isiä lapsilleen. Te munattomat mulkut ette ansaitse sitä, että teitä kutsutaan isäksi. Te ette ansaitse sääliä siitä, että ette ole nähneet lastanne. Tekisi mieli sanoa mitä te ansaitsette, mutta se jääköön sanomatta. Ongelmien kanssa painivat isäihmiset kuitenkin jätän tämän katkeran tekstin ulkopuolelle. Päihdeongelmaiset tai muiden ongelmien kanssa painivat isäihmiset kun silti voivat olla hyviä vanhempia lapsilleen omalla tavallaan ja esimerkiksi oma isäni oli alkoholisti, mutta hän oli silti helvetin hyvä isä. Päällimäinen tunne minulla hänestä on se, että hän oli hyvä isä ja näytti rakkautensa omalla tavallaan. Ne ihmiset ketä tekstissäni tarkoitan eivät ole samanlaisia. He ovat ihmisiä jotka lupaavat asioita joita ei koskaan tapahdu. He saavat lapsen toisen vanhemman pettymään ja lapsen pettymään toistuvasti.

 

 

En myöskään tarkoita ihmisiä jotka ovat jo suhteen/raskauden alussa tehneet selväksi, että he eivät halua olla vanhempia. Tässä tapauksessa äiti on tehnyt tietoisen päätöksen pitää lapsi yksinään ja sekin on aivan ok. Siinä ei ole mitään väärää, että sanoo suoraan ettei tahdo isäksi. Se on jopa suotavaa jos itsestä tuntuu siltä. Kaikkein hirveintä on uskotella lapsen äidille kaikenlaista ja lupailla tulevaisuudesta, mutta sitten lapsen synnyttyä jättää perhe ja katkaista välit äitiin sekä lapseen. En itse keksi mitään syytä mikä saisi minut jättämään lapseni. Ero ei ole syy jättää lapsiaan. Parisuhteen voi katkaista, mutta vanhemmuutta ei koskaan. Vaikka sinä olisit lakannut rakastamasta kumppaniasi ja kumppanisi sinua, lapsesi ei koskaan ole lakannut rakastamasta sinua eikä lakannut tarvitsemasta sinua. Nyt jumalauta miehet ryhdistäytykää ja ottakaa vastuu siitä mitä olette tähän maailmaan luoneet. Pienet ihmiset kaipaavat isiään ja tarvitsevat teitä.

PS. Blogi tulee muuttumaan hieman visuaalisesti lähiaikoina ja Mikä Juttu-osioon on tulossa lisää uutta tekstiä jossa avataan hieman blogin tulevia muutoksia, uutuusjuttuja ja muuta kivaa joten kannattaa käydä lurkkailemassa blogia tulevina viikkoina ;)

-Iskä